— Olkaa hyvä ja messutkaa meille jotakin; se olisi mieltä ylentävää! — virkkoi toinen.
— Tai saarnatkaa meille saddukealaisten hapatuksesta, — ehdotteli kolmas, joka tahtoi pöyhkeillä raamatuntuntemisellaan. — Olemme kaikki saddukealaisia; emme usko lihan ylösnousemista muussa muodossa kuin pihvilihan, joka palaa haudastaan.
— Ja me olemme juuri huvitelleet itseämme panemalla viralta Herramme. Ukko on vanha, ja kellon sisus tarvitsee korjausta. Eikö kreivi tunne ketään toista kelloseppää?
— Uskooko kreivi piruun?
— Tietysti. On revient toujours à ses premiers amours.
Kreivi ja piru ovat vanhoja veljiä.
— Fi donc, hyvät herrat! täällä käryää tulikivelle. Tuokaa siirappia! Kreivi Bertelsköld pyörtyy!
Kreivi Bernhard ei pyörtynyt, mutta oli sen näköinen kuin että olisi voinut pyörtyä. Hän oli hyvin kalpea.
Hänen entinen elämänsä kääntyi nyt häntä vastaan terävänä kuin orjantappuran piikit. Tämä oli hänen ensimmäinen ulkonainen taistelunsa sitä maailmaa vastaan, jonka hän oli kieltänyt ja nyt tuli hänen valita lippunsa.
— Hyvät herrat, sanoi kreivi Bernhard, voimakkaalla ponnistuksella hilliten kuohuvaa vihaansa, — en aio saarnata teille, vaan tahdon kertoa teille pienen matkaseikkailun Espanjasta.
— Tehkää niin, tehkää niin! Kertokaa meille jokin huvittava rakkaudenseikkailu, ivailivat kuulijat.