— Ei kelpaa. Lukekoon hän Wolfia. Kuka on neuvonut hänelle
Helvetiuksen?
— Olen kuullut kehuttavan häntä teräväjärkiseksi ajattelijaksi.
— Ne inducas nos in tentationem.[3] Tunteeko hän kirjaa, jota sanotaan Benzeliuksen teologiaksi?
— Tunnen.
— No, niin lukee hän sen vielä kerran. Ellei se maita, niin lukekoon Wolfia. Jumalan olemassa olo on jo aikoja sitten matemaattisesti todistettu. De axiomate non disputandum.[4]
— Mutta jos epäilee…?
— Niin lukee Benzeliuksen vielä kerran eikä nauti liharuokia, espanjan viinejä eikä muita kiihdyttäviä juomia. Epäilykset saavat alkunsa enimmäkseen vatsasta. Kuinka jaksaa hänen isänsä, se kunnon mies? Onko hän yhä vielä vilpitön hattu?
— Hän on jo aikoja sitten luopunut politiikasta hoitaakseen maanviljelystään.
— Ymmärrän. Kreivitär on synnyltään myssy. Tunsin hänen isänsä, porvariskuninkaan. Se oli jäykkä mies, tenax propositi vir. Valeas, studeas![5] Lukekoon hän Benzeliusta, se on neuvoni.
Paul meni pois, tuntien rinnassaan jotakin epätoivon tapaista. Melkein tietämättä, miten oli sinne tullut, seisoi hän professori Kaarle Mestertonin portilla. Myöskin Mesterton oli teologi, mutta hän oli ansainnut laakerinsa Wolfin filosofiassa.