— Emmekö voi soutaa tuonne järven yli?
— Voimmepa tietenkin. Jos nimittäin ma bonne'lla ei ole mitään sitä vastaan.
— Olit liian kauan vedessä, saat soutaa taas lämmetäksesi, — virkkoi kotiopettajatar päätään nyökäyttäen.
— Oi, kuinka hauskaa! — huudahti vilkas lapsi ja haihdutti ilollaan pois uuden pilven veljensä otsalta. — Saatpa nähdä, kuinka osaan soutaa! Ja minulla on omat pienet aironi! Saanhan soutaa kahdella airolla, ma bonne? Olen nyt tullut paljon voimakkaammaksi kuin viime kesänä, kun soudin yhdellä airolla.
— Ja ensi kesänä sinä soudat kolmella! — laski Paul leikkiään. Minä soudan kokkatuhdolla, sinä alahangoilla ja ma bonne pitää perää. Se käy kuin espanjalainen katrilli.
Tuumasta toimeen. Pieni vene kolmine huvimatkailijoineen kiisi kuin kalalokki yli väreilevän järven pinnan suunnaten kulkunsa vastakkaisella rannalla olevaa Flintan lesken tupaa kohden.
Sill'aikaa olivat vanhemmat kreivit Bertelsköld, isä ja poika, ratsastaneet tavalliselle iltapäiväretkelleen, osaksi katsoakseen leikkuuväkeä, osaksi mennäkseen tervehtimään kahdeksankymmenvnotista sotilaan leskeä ja hänen äsken salvettua tupaansa. He keskustelivat matkallaan uusista maanviljelystä koskevista parannuksista ja kansakoulun perustamisesta talven ajaksi Falkbyhyn.
— Isäni, — sanoi kreivi Bernhard, — neuvo minulle, kuinka voisin sovittaa kaiken, mitä olen rikkonut. Minusta tuntuu usein siltä kuin ei koko elämäni siihen riittäisi. Mitä merkitsee kaikki katuminen ja kaikki päätökset, ellei niitä työssä ja toimessa toteuta? Tahdon olla mies, isäni, tahdon pysyä ylimyksenä sen sanan suuressa merkityksessä ja toivon, etten sen takia joudu vieraaksi Jumalan valtakunnassa.
— Onhan sinulla kokonainen maailma, jossa voit vaikuttaa ja kokonainen ihmiskunta, jolle voit maksaa sen, mitä olet velkaa yksityisille ihmisille. Vaikuta aikasi ja kansasi eduksi, ja loukattu äitisi sinua siunaa, vihastunut Jumala antaa sinulle anteeksi, ei sinun tekojesi vuoksi, vaan Hänen, joka vuoti verta ristinpuussa.
Kun he olivat tulleet sille kohdalle maantietä, missä kaitainen polku erosi vasempaan käteen Flintan torpalle järven rantaan, tuli heitä vastaan vaunut, joiden vaahtoavia hevosia ahkerasti ruoskittiin. Vaunuissa istui vanhanpuoleinen herra, joka huomattuaan ratsastajat pysähdytti hevosensa ja huusi heitä nimeltä. Se oli kenraali Pechlin.