— Eikö maailman kovin ja kivettynein sydän, joka ei ehkä mitenkään muuten olisi pehmennyt, ole voitettu Jumalalle ja ihmisille teidän pakenemisenne välityksellä?
— Ah! Ei minun ansiostani!
— Ei, vaan Jumalan voimalla. Ja eikö se mies, jonka Jumala on asettanut puolustajaksenne, mutta joka unohti kalleimman velvollisuutensa, ole palannut järkiinsä teidät menetettyään ja eikö hän nyt rakasta teitä enemmän kuin koskaan ennen?
— Minä uskon sen. Mutta se ei tapahtunut minun ansiostani.
— Ei, taasen ja aina Herran käden avulla, joka johti matkaanne.
— Se on totta.
— Ja ettekö ole valvonut nuoremman poikanne onnea paremmin ja tehokkaammin kuin jos olisitte pysynyt kotonanne?
— Ehkä. En tiedä.
— Ja ettekö ole kuin näkymätön enkeli aina huolehtinut nuorimmasta lapsestanne, joka ajaksi tarvitsi vierasta hoitoa, koska hänen sielunsa oli liiaksi teidän sielunne kaltainen?
— Olette ehkä oikeassa.