— Tiedä siis, — jatkoi tohtori huolettomasti, tuhlaamatta sen enempää sanoja noin selvään asiaan, — että tämä pallo sisältää kultaliuoksen. Jonkinlaisella varovaisuudella voi tämän liuoksen ottaa erilleen, ja silloin saan nestettä noin kaksisataa tippaa, joista jokainen riittää synnyttämään lähes kolmekymmentä luotia kultaa teidän painojenne mukaan. Jos laskemme jokaisen luodin 24 riksiksi, niin voimme kullakin tipalla synnyttää 720 ja koko tällä loistavalla pallolla 144.000 riksin arvosta kultaa. Se on tosin kyllä varsin vähän sen suhteen, mitä voimme saada aikaan suuremmin valmistuksin, mutta meidän nykyistä tarvettamme varten lienee siinä tarpeeksi. Pidä nyt silmällä, mikä muutos nesteessä tapahtuu siinä itsessänsä asuvan voiman vaikutuksesta!
Paul katseli taas tuota vihantaa maisemaa keinotekoisine aurinkoineen ja näki sen vähitellen pimenevän niinkuin ukkosilmalla. Aurinko peittyi pilviin, salamat välähtelivät, sade näytti virtanaan maahan vuotavan. Hetken kuluttua ei maisemasta ollut mitään näkyvissä, kaikki oli pimeätä, ja tuo äsken heloittava aurinko näytti himmennetyin valoin uivan suurena öljypisarana samean nesteen pinnalla.
— Nyt on aika erottaa liuos, — sanoi mestari, ja mitä suurinta varovaisuutta noudattaen onnistui hänen nostaa tuo öljymäinen pallo tuskin tuumankorkuiseen valkeasta kristallista valmistettuun pulloon, jonka hän otti poveltaan.
Kun tämä oli onnellisesti toimitettu, tarkasti hän kolmea ennenmainituista uunissa olevista neljästä sulattimesta ja sekoitti niiden sisällyksen neljänteen, joka pantiin kovaan kuumuuteen. — Näissä kolmessa sulattimessa — sanoi hän — on suolaa, rikkiä ja elohopeaa, jotka muodostavat kaikkien kappalten kokoomuksen. Kun liuos yhdistää niihin voimansa ja väkensä, syntyy se metalli, jota ihmiset ahnehtivat ja joka todellakin sisältää niin kasvi- kuin kivikunnankin ytimen, nimittäin kulta. Huomaa: ainemäärä on tällä kertaa vähäinen, ainoastaan kolmekymmentä luotia, tai juuri niin paljon, että yksi tippa liuosta riittää sitä voimistamaan. Nyt kaadan yhden tipan seokseen…
Hiljainen kihinä kuului, ja neljännessä sulattimessa oleva aine alkoi hehkua. Kuumuus eneni, kunnes sulattimen koko sisältö hehkui valkeana, ja tohtori näytti erinomaisen tarkkaavana laskevan määräsekunteja. Kun luku oli täysi, nosti hän sulattimen tulelta ja asetti sen jäähtymään.
Huolimatta kaikesta siitä eriskummallisesta, mitä hän äsken oli nähnyt, ei Paul ollut lakannut epäluuloisesti valvomasta kaikkia vanhuksen liikkeitä, ja nyt teroitti hän huomionsa kaksinkertaiseksi, katsoakseen, ettei velho vielä viime hetkellä saisi pistää kultaa sulattimeen. Mutta hän ei huomannut olevan mitään aihetta pelkoonsa. Tohtori pysyi tyynenä jonkin matkan päässä sulattimesta, joka viimein jäähtyi niin, että sen sisällys näytti jähmettyneeltä.
— Tarkasta itse! — sanoi mestari.
11. NUORI PANKKIIRI JA VANHA YLIOPPILAS.
Sen yön jälkeisenä aamuna, joka oli käytetty noihin kummallisiin kokeisiin tohtori Martin laboratoriossa, istui Paul Bertelsköld ullakkokamarissaan, vaipuneena sen kultakimpaleen katselemiseen, jonka hän oli saanut salatieteiden opettajaltansa. Hän oli punninnut tuon loistavan metallin herkällä ja luotettavalla vaa'alla; hän oli tarkkaan laskenut sen painon, joka tuon kokoisella kultakappaleella tuli olla ollakseen puhdasta kultaa; hän oli koetellut sen kovuutta muita metalleja vastaan, ja kaikki sai hänet vakuutetuksi siitä, että tuo pieni, mutta raskas kimpale, jota hän piteli kädessään, oli oikeata, sekoittamatonta, kemiallisesti puhdasta kultaa.
Tämä kiinnitti erinomaisesti Paulin mieltä. Mitä hän huoli kullan raha-arvosta? Olihan se kyllä jotakin, jota hän voi käyttää maksaakseen velkansa tai pudistaakseen päältään omatunnon nuhteet; muutoin se oli hänestä jonninjoutavaa. Mutta tiede, kullantekotaito ja kyky uhmata sillä maailmaa — mikä ääretön ala nuorukaisen kunnianhimon tyydyttämiseksi!