Nyt tuli toisen opponentin, maisteri Hjeltin, eksegetiikan (Raamatun selitysopin) dosentin vuorostaan esiintyä. Hän oli pitänyt luennoita Vanhan Testamentin vaikeimmista kohdista ja oli kaikissa sanakiistoissa kokenut taistelija. Hän arvosteli tekijän todistuksina käyttämiä raamatunlauseita niin menestyksellisesti, että pahanilkinen respondentti ei pitkään aikaan voinut löytää yhtään heikkoa kohtaa hänen vankassa varustuksessaan. Silloin tuli kysymys tekijän mainitsemain raamatunlauseiden tulkinnasta.
— Korkeasti oppinut opponentti väittää, että Vanha Testamentti on epäiltävä kirja — sanoi respondentti.
— Kysymys on vaikeasti käsitettävistä paikoista profeetta Jesaiassa, — oikaisi vastaväittäjä.
— Korkeasti oppinut opponentti katsoo profeetta Jesaian epäiltäväksi, — sanoi Paul.
— Minä väitän, että selitys on vaikeasti käsitettävää — oikaisi
Hjelt.
— Korkeasti oppinut opponentti selittää, ettei hän käsitä profeetta
Jesaiasta.
Taas syntyi hälinää, joka oli vallan tavatonta auditorium majusen hiljaisilla penkeillä. Alanus sai taas sananvuoron, ja pidettyään tavanmukaisen puheen, astui opponentti pois menettämättä sotakunniaansa.
Nyt kehoitti tekijä akatemian lakien mukaan ketä tahansa kuulijoista, joka vain siihen olisi halukas, tuomaan esiin muistutuksia hänen teostansa vastaan. Syntyi yleinen hiljaisuus, sillä merkillisiä asioita odotettiin.
Ja katso, professori Mesterton nousi, kylmäverisenä ja tyynenä kuin itse logiikka, jonka valantehnyt virallinen puolustaja hän oli, ja ryhtyi, lausuttuaan muutamia kuivia sanoja tekijälle, arvostelemaan hänen teoksessaan olevia loogillisia todistuksia.
— Korkeasti kuuluisa ja korkea-arvoinen opponentti sanoo, että tekijän tutkimuksessa ei ole logiikkaa eikä järkeä, — lausui respondentti yhtä kylmäverisesti.