— Opponentti väittää, että kirkkoisät ovat hämäriä, — selosti Paul.
— Minä en sano, että kirkkoisät ovat hämäriä, — sanoi maisteri Seleen kovasti suuttuneena, — ja pyydän että respondentti käyttää verba formalia. Tässä on hämäriä kohtia, jotka tarvitsevat valaisemista…
— Opponentti väittää, että tässä on hämäriä kohtia, jotka tarvitsevat valaisemista, — toisti respondentti hyvin vakavasti.
Kuulijakunta purskahti nauruun.
Tekijä, joka nähtävästi oli hämillään, koetti kiitettävän rohkeasti palauttaa kuulijoita aineeseensa, perinpohjin todistaen, kuinka keskiajan skolastikoille on annettu se kunnia, että he ensin ovat todistamalla todistaneet korkeimman olennon olemassaolon. Mutta hänen vastustajansa oli tulistunut ja keskeytti hänet kiivaasti tiuskaisten: nego, minä kiellän!
— Opponentti kieltää korkeimman olennon olemassaolon, — selosti Paul järkähtämättömän tyynesti.
— Nego, iterumque nego! — huudahti maisteri Seleen.
— Opponentti kieltää vieläkin ja mitä jyrkimmästi, ettei mitään korkeinta olentoa ole olemassa, — jatkoi tuo taipumaton respondentti.
Eri mielipiteitten kova kohina kuului kuulijain laajasta ryhmästä. Vanhemmat olivat vihoissaan, ylioppilaat ihastuksissaan; kaikki olivat kummissaan nuoren respondentin uskomattomasta, varakanslerin, rehtorin, tuomiorovastin ja kaikkien professorien läsnäollessa osoittamasta rohkeudesta.
— Dominus respondens käsittää väärin korkeasti oppinutta opponenttia, — puuttui tekijä, maisteri Alanus, puheeseen, haluten saada tämän kiusallisen kohtauksen loppumaan. Onnettomuudeksi hän hymyili samalla pulassaan tavalla, jota tuittupäinen opponentti katsoi uudeksi loukkaukseksi, ja sitten kun hänen vihaansa oli turhaan koetettu lepyttää, keskeytti maisteri Seleen vastaväitöksensä selittäen, ettei hän enempää aio tuhlata todistuksiansa kuuroille korville.