— Tarjoatpa jotensakin niukkaa ravintoa lukijoillemme, veli Porthan! — lausui sukkela Calonius ivallinen hymy pyöreillä, älykkäillä huulillaan. — Mitä sanot, jos höystäisin numeroamme muutamalla palalla iloista tiedettä.

— Se on kai taas jokin hautauspuhe kuningasvainajasta? — kysyi Porthan, jonka vakavat piirteet nyt myöskin kirkastuivat. Olen tähän saakka saanut kuusi kappaletta sitä lajia, paitsi niitä kahta, jotka jo olemme julaisseet 7:nnessä ja 8:nnessa numerossa. Ja sitä sinä nimität "iloisen tieteen" viljelemiseksi.

— Olet oikein arvannut, — sanoi Calonius, — se on todellakin hautakirjoitus, mutta laadultaan vähän erikoinen. Minulla on tässä paperi niin tuore, että tapaus tuskin vielä on ehtinyt tapahtua eikä muste ole vielä ennättänyt kuivua. Arvostelkaa itse; se kuuluu näin:

Tuo Cleon, joka leukahansa sai parrattomaan kaulustan, kas, ruumissaaton unissansa hän näki verkkaan kulkevan. Ol' arkuss' sanat: "Eräs makaa täss' epäuskon, juonten takaa mi löysi rauhan; huolii viis niist' Theologia Naturalis."

— Se on nuoren Kellgrenin terävän kynän jälkeä! — huudahtivat muutamat. — Meidän tulee kuta pikemmin sitä parempi kutsua hänet seuraamme.

— Kärsivällisyyttä, kuunnelkaamme jatkoa! — hymyili Calonius.

Luuvalo eukon tappoi, oi! hälle laulun puhetaito soi, historia kaivoi hälle hau'an, toi metafysiikka surusauvan ja juridiikka mitalit. Ol' lääketiede riemuissansa, näin taudiss' onnistuttuansa. Ol' eksegetiikka suruinen, taloustiede toi havuja haudallen, ja sitten seurasi botaniikka ja kemia, astronomia, fysiikka, ja lopuksi vielä matematiikka. Mut kahdeksannentoista, kas, vuossadan henki istuipas siin' ylimpänä punaviirein, soi piiska, vaunut läksi kiirein. Ja tuossa tieteet ällistyin nyt seisoi kaikki suruissansa. Mut Cleon heräs' unestansa ja tunsi, leukaans' sipaisten, siin' yhä papinkauluksen, vaikk' kohta teologia kai jo iäks päiväks surman sai.

— Ei, se on epäilemättä Clewbergin kirjoittama, sanoi Porthan nauraen. — Minä tunnen sen veitikan. Poikamainen vekkuli, ja kuitenkin todellinen runottaren lemmikki!

— Auctor anonymus, — nauroi Calonius. — En ainakaan neuvoisi häntä esittämään teostansa opinnäytteenä tuomiokapitulille. Mutta mitä arvelet, jos julkaisisimme runon otsakkein: "Käännös ranskasta"?

— Ei, — sanoi Porthan, joka piti nuorisoa ankarassa kurissa. — Ne gutta quidem, ei pisaraakaan siitä saa tipahtaa julkisuuteen Auroran vaiteliailta huulilta.