"Miks'ei Dick Gale hoitaisi hevostaan? Kuulkaahan, maailmassa ei ole monta ihmistä, joita rakastetaan niin paljon kuin Dick Gale rakastaa hevostaan. Blanco sol on eläimen nimi, herra Gale. Se on sama kuin valkoinen aurinko. Odottakaa, kunnes näette sen. Sellaisia ei ole monta, se on valkoisin, suurin, vahvin, nopein ja komein hevonen täällä lounaassa!"
"Vai rakastaa hän niin hevostaan. En tunne enää omaa poikaani… Herra Belding, kerroitte Richardin työskentelevän teille. Voitteko ilmoittaa hänen palkkansa suuruuden?"
"Hän saa neljäkymmentä dollaria, ylöspidon ja varusteet", vastasi
Belding ylpeästi.
"Neljäkymmentä dollaria", toisti isä. "Päivältäkö vai viikolta?"
"Tietysti kuukaudelta", sanoi Belding hieman nolostuen.
"Neljäkymmentä dollaria kuukaudelta nuorukaiselle, joka yliopistossa ollessaan tuhlasi viisisataa samassa ajassa ja tultuaan sieltä pani menemään tuhansia!"
Herra Gale nauroi nyt ensimmäisen kerran, ja se oli sellaisen miehen naurua, joka haluaa uskoa kuulemansa, mutta ei oikein tiedä, uskaltaako hän.
"Mitä hän tekee noin paljolla rahalla, jonka hän on ansainnut vaaroissa ja työssä hiellään ja verellään? Neljäkymmentä dollaria kuukaudessa!"
"Hän säästää sen", vastasi Belding.
Ilmeisesti tuntui tämä Dick Galen isästä mahdottomalta ja hän katsoi vaimoonsa mykkänä hämmästyksestä. Dickin sisar taputti käsiään kuin pieni tyttö.