"Isästäni on jalkapalloilu paljasta roskaa", virkkoi Dick, "eikä hän sellaista taistelua tarkoittanutkaan. Poistuessani kotoa ei minulla ollut aavistustakaan, että minussa oli joitakin puutteellisuuksia. Mutta nyt, George, luulen sen tietäväni. Olin rikkaan miehen poika — tuhlaavainen, vaativainen ja aivan tietämätön rahan arvosta. En ole vielä huomannut itsessäni minkään sarastavan kykeneväisyyden merkkejä. Näytän olevan aivan kykenemätön tekemään mitään käsilläni. Ja siinähän se juuri vika onkin. Mutta pitemmälle en enää pääse, ja olen päättänyt ruveta joko karjapaimeneksi tahi kaivostyöläiseksi tahi tehdä jotakin oikein mainittavaa — liittyä vaikkapa kapinallisiin."
"Ahaa! Tuota viimeksilausumaasi hyökkäystä minä jo odotinkin", selitti Thorne pudistaen päätään. "Sinun on kumminkin luovuttava siitä ajatuksesta. Tiedät kai, vanha veikko, että Meksikossa on juuri parhaillaan jotakin tekeillä? Yhdysvallat eivät todellakaan näytä käsittävän asian tärkeyttä. Pitkin Yhdysvaltain ja Meksikon välistä rajaa on suuria joukkoja villejä kapinallisia, huonosti palkattuja sotilaita, ryöväreitä, sissijoukkojen päälliköitä, rosvoja, lainsuojattomia, pahantekijöitä, tuhansittain nälkäänäkeviä peooneja, säikähtyneitä tyttöjä ja naisia. Meksiko on tulivuoriensa kaltainen, valmis syöksemään tulta ja laavaa. Siksipä älä tee sellaista kauhistuttavaa tyhmyyttä, että liityt kapinallisiin. Meksikon alemmat kansankerrokset tahi juuri nuo taistelevat sekä kapinalliset että liittoutuneet vihaavat amerikkalaisia. Toisen puolen ajasta ovat nuo hullut toisella puolella ja toisen puolen taasen toisella. Jollet tahdo kuolla nälkään tahi tulla väijyksissä ammutuksi tahi kuolla janoon, voi kumminkin joku kapinallinen pistää sinua selkään veitsellä saadakseen vyösolkesi ja saappaasi. Tuolla idässä päin, Agua Prietan ja Juarezin suunnalla taistelevien kapinallisten joukossa on paljon amerikkalaisia. Orozco työskentelee Chihuahuassa ja luullakseni on hänellä jonkunlainen aavistus sodankäynnistä. Mutta tämä on Sonora, vuorinen erämaa, orjain ja yaquien kotimaa. Sen joka kolkassa on järjestymättömiä kapinallisia joukkoja. Sellaiset amerikkalaiset kaivostyöläiset ja karjanomistajat, jotka voivat lähteä tiehensä, ovat paenneet rajan yli Yhdysvaltoihin luovuttuaan omaisuudestaan. Sellaiset taasen, jotka eivät voineet tahi eivät halunneet lähteä mukaan, saavat taistella henkensä puolesta."
"Sepä on ikävää", lausui Gale. "Tuo kaikki on minulle aivan uutta. Miksei hallitus ole sekautunut asiaan ja ryhtynyt joihinkin toimenpiteihin?"
"Siksi, että se pelkää kansainvälisiä selkkauksia. Se ei tahdo loukata maderistejä eikä tulla kateellisten ulkovaltojen ankaran arvostelun alaiseksi. Tilanne on hyvin vakavaluontoinen, Dick. Hallitus Washingtonissa tietää kyllä sen vakavuuden, siitä saat olla aivan varma. Mutta ylimalkaan on Yhdysvalloissa vain hämärä aavistus asiain todellisesta tilasta, ja armeija — no niin, sinun pitäisi tulla San Antonioon kuuntelemaan miesten puheita. Me vartioitsemme täällä valtakuntain välistä rajaa. Teemme sen kumminkin vain näön vuoksi. Voisin kertoa sinulle lukemattomia tapauksia, jolloin ratsuväkemme olisi voinut ajaa takaa rosvoja rajan toiselle puolelle. Mutta emme ole halunneet ryhtyä sellaiseen. Upseerit ovat viratonta joukkoa näihin aikoihin. Ymmärrät kai, mikä siitä seuraisi, jos ratsuväkemme menisi rajan yli? Se aiheuttaisi yksinkertaisesti tavattoman hämmingin. Everstimme on arin mies koko joukossa siihen hommaan ja samanlaisia olemme me muutkin. Yhtä hyvin voi ihminen istua ruutikellarin katolla kuin oleskella täällä. Emme voi estää rosvoja emmekä kapinallisia kulkemasta rajan yli. Emmekä saa tapellakaan. Vartiopalvelukseni loppuu pian. Senjälkeen pääsen vapaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ja saat olla varma, että olen silloin iloinen monesta muustakin syystä kuin näistä sinulle kertomistani."
Jutellessaan kaikkea tätä oli Thorne silminnähtävästi hyvin kiihtynyt. Hänen kasvonsa kalpenivat päivettymisestä huolimatta ja hänen silmänsä hehkuivat tummina. Silloin tällöin tapaamisen ja keskustelun suoma ilo tyynnytti hänen muusta aiheutuvan mielenkuohunsa, mutta ei pitkäksi ajaksi. Hän oli istuutunut muutaman pöydän ääreen lähelle erästä ovimaista kadulle johtavaa ikkunaa katsoen aina jonkun ajan kuluttua terävästi ulos. Sitten hän katsoi myös vähän väliä kelloaan.
Thornen puhuessa kiintyi Galen huomio vähitellen eräihin yksityisseikkoihin.
"George, minusta tuntuu, että olet hieman kiihtynyt", virkkoi Dick äkkiä, "Sinähän muistaakseni olit ennen kylmäverinen mies, jota ei mikään järkyttänyt. Onko sotilaanaolo sinut muuttanut?"
Thorne nauroi omituisen kimakasti ja rauhattomasti ilmaisten siten olevansa kiihtynyt. Hän nousi äkkiä ylös ja antoi viinurille rahaa, jotta tämä toisi hänelle juomia. Senjälkeen hän katsahti tarjoiluhuoneeseen ja sitten kadulle. Talon tältä puolelta johti porttikäytävä pieneen puistoon, jossa kasvoi puita, pensaita ja köynnöksiä. Thorne aukaisi ensin toisen ikkunan ja sitten myöskin toisen. Hänen liikkeensä olivat nopeat. Palattuaan sitten pöydän ääreen laski hän molemmat kätensä sille ja nojautuen hiukan eteenpäin katseli tarkkaavaisesti Galea suoraan silmiin.
"Olen luvatta poistunut leiristä", virkkoi hän.
"Eikö se ole suuri rikos?" kysyi Dick.