Rouva Beldingin lähdön jälkeen huomasi Belding Nellin mielen niin muuttuneen, että se hämmästytti ja huolestutti häntä. Hänestä oli äkkiä tullut niin omituisesti onneton, ettei hän voinut salata sitä Galeiltakaan, jotka, kuten Belding kuvitteli, erittäinkin tekivät Nellin ylpeäksi. Tyttö ei ruvennut kertomaan hänelle mitään. Mutta jonkun ajan kuluttua, kun hän oli ajatellut asiaa tarpeeksi, huomasi hän tämän toisen ja surkuteltavan muutoksen alkaneen heti sen jälkeen kuin hän oli tavannut Nellin Radford Chasen seurasta. Tämä väsymätön kosija ei ollut hituistakaan muuttanut käytöstään. Tuossa miehessä oli jotakin, joka vaikutti Beldingiin niin, että hän nähdessään Chasen puri hampaitaan. Mutta Nell ei ollut ainoastaan kiihkeä, vaan myöskin omituisesti innokas taivuttamaan Beldingiä, ettei tämä loukkaisi eikä tekisi mitään pahaa nuorelle Chaselle. Tämä oli estänyt Beldingiä näin kauan, mutta hän oli ajatellut ja vahtinut sitä enemmän. Hän ei ollut milloinkaan ennenkään sekautunut naisten asioihin. He saivat tehdä, kuten he halusivat, ja tavallisesti tyytyi hän siihen. Mutta häntä alkoi hämmästyttää yhä enemmän, kun hän huomasi, että Nell selvästi hyväksyi nuoren Chasen huomaavaisuudet. Lopulta näytti hän tämän Beldingille suoraan. Belding ei voinut ymmärtää sitä, sillä hän oli varma, että Nell todellisuudessa sydämestään halveksi Chasea. Viime aikoina alkoi hän uskoa, vaikka hän ei sitä varmasti tiennytkään, että Chaseilla oli Nelliin joku omituinen vaikutusvalta, jota he käyttivät hyväkseen. Tämä kiihdytti Beldingin vihaa, jota hän oli tuntenut heti alussa ja jota vastaan hän oli koettanut taistella kaikin voimin. Nyt se synnytti hänen aivoissaan synkkiä ajatuksia.
Sivuutettiin juhannus, ja myrskyt alkoivat myöhään. Mutta kun ne tulivat, olivat ne sitä kovemmat. Belding ei muistanut milloinkaan nähneensä niin kovaa myrskyä, tuulta ja sadetta kuin ensimmäinen kesän kuivuuden jälkeen.
Muutamissa päivissä muuttui koko Altar Valley kirkkaan viheriäksi kentäksi, josta ei kohonnut tomupilviä. Forlorn River paisui yli äyräittensä ja virtasi hitaasti ja raskaasti. Belding ei ollut milloinkaan ennen katsellut tulvaa tuntematta iloa, mutta nyt, vaikka hän olikin erämaan asukas, kiukutti häntä, kun hän ajatteli Chasein suuren säiliön olevan täynnä vettä. Sen aitojen yli lorisevan veden kohina ei ollut hänen mielestään hauskaa kuunneltavaa. Tapahtui ensimmäisen kerran hänen elämässään, että putoavan veden lorina harmitti häntä.
Belding huomasi, että hänen vainioittensa viereisille kentille oli palkattu jälleen työmiehiä. Chaset olivat kaivauttaneet suuren kasteluojan, joka ulottui aivan Beldingin maatilan viereen, sivuuttaneet hänen maansa ja jatkaneet sitä sitten etemmäksi Altar Valleyhin. He olivat käyttäneet kaiken vaikutusvaltansa saadakseen yhdistää nuo ojat kaivamalla sellaisen myöskin hänen maahansa, mutta Belding oli ollut taipumaton. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Senvuoksi hän hieman hämmästyi ja huolestui nähdessään joukon meksikolaisia jälleen työskentelevän noissa ojissa.
Seuraavana aamuna heitti kauhistuttava jyrähdys Beldingin vuoteesta melkein lattialle. Se halkaisi hänen talonsa tiiliseinät, särki ikkunoita ja pudotti padat ja lautaset lattialle niin, että ne menivät murusiksi. Belding luuli ensin, että Chasein suuri dynamiittivarasto oli räjähtänyt ilmaan. Puettuaan nopeasti ylleen kiiruhti hän Nellin huoneeseen rauhoittamaan tätä, ja käskettyään tytön pitää huolta vieraista meni hän katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Kylän asukkaat olivat hyvin peloissaan. Useat huonosti rakennetut tiilitalot olivat luhistuneet melkein tomuksi. Suuri keltainen pilvi leijaili joen yllä kuin sakea savu. Se näytti kohoavan Beldingin palstan ylimmäisestä päästä aivan virran vierestä. Kun hän saapui raja-aidalle, olivat savu ja tomu niin sakeat, ettei hän voinut vapaasti hengittääkään eikä hän vähään aikaan kyennyt saamaan selville, mitä oli tapahtunut. Äkkiä hän kumminkin huomasi suuren kuopan hiekassa juuri siinä paikassa, jossa kasteluoja päättyi hänen maahansa. Syystä tahi toisesta olivat meksikolaiset laukaisseet tavallista kovemman panoksen siinä.
Belding mietti. Hän ei enää uskonut ollenkaan dynamiitin satunnaiseen räjähtämiseen. Mutta miksi oli tuo panos ladattu ja laukaistu? Tuota pehmeätä hiekkaa ei ollut vaikea lapioidakaan eikä maassa ollut kiven sirpalettakaan. Katsoen siihen, kuinka kauaksi ojan kaivaminen oli jo edistynyt, oli tuollainen räjähdys Beldingin mielestä enemmän vahingoksi kuin hyödyksi.
Hän alkoi hitaasti ja vastahakoisesti kävellä erästä viheriää syvännettä kohti, jossa muutamassa pajukossa oli tuo kuivumaton lähde, jota hänen hevosensa rakastivat niin suuresti, puhumattakaan hänestä itsestään. Hän oli todellakin peloissaan työntäessään kallellaan olevia pajuja syrjään päästäkseen lähteelle johtavalle viileälle polulle. Mutta sitten rupesi hän äkkiä epäilemään jotakin ja juoksi loput matkasta.
Hän saapui sinne juuri ajoissa nähdäkseen viimeisen jäännöksen vedestä.
Se näytti vajoavan kuin lentohiekkaan. Lähteen muotokin oli muuttunut.
Läheisyydessä olevalla kentällä tapahtuneen hirveän räjähdyksen voima
oli tukkinut tahi muuttanut maanalaisen virran suunnan.
Beldingin milloinkaan kuivumaton lähde oli tuhoutunut. Se, joka oli muuttanut tämän pienen maakappaleen viheriäksi, suloiseksi ja tuoksuvaksi, oli kadonnut. Belding tunsi aluksi vain mielipahaa. Vaaleat ajo-liljat eivät kukkisi enää pajukon varjossa ja pajut itsekin kuoleutuisivat pian ja kuivuisivat. Hän muisteli, miten usein hän kuumina kesäöinä oli tullut lähteelle juomaankin. Mutta nyt oli siitäkin huvista luovuttava.