"Myöntymisesi ilahduttaa minua. Tiedän, miten rakastat tuota hevosta. Charlie Laddkin on rakastanut hevosia, mutta niiden joukossa ei ole ollut ainoatakaan Solin vertaista. Koettelin vain hermojasi, Dick, pyytämällä hevostasi kertomatta suunnitelmaani. Voit olla aivan varma, ettei Sol tule saamaan naarmuakaan. Aion ratsastaa tuonne laaksoon ja houkutella rosvot aukealle. Niiden karbiinit eivät kanna kauaksi, mutta ne eivät pääse minun .405:teni ulottuvilta. Niiden luodit saavat kyntää maata. Ymmärrätkö?"
"Laddy, aiot siis paeta, kun rosvot rupeavat ajamaan sinua takaa, ja kun he pakenevat, ajat sinä heitä takaa. Niinkö?"
"Niin. Aion ajaa juoksua koko ajan. He eivät voi tavoittaa Solia, mutta
Sol tavoittaa heidät milloin vain haluan. Voitko kieltää sen?"
"En. Suunnitelmasi on suurenmoinen. Mutta ajattelehan, jos joku rosvo hyppää Blanco diablon selkään."
"Se onkin suunnitelmani ainoa heikko kohta. Mutta otaksun, etteivät he huomaa sitä ennenkuin liian myöhään. Mutta jos he turvautuvat siihen, voi Sol jättää Blanco diablonkin jälkeensä. Ja minähän voin sitäpaitsi milloin tahansa ampua tuon valkoisen paholaisen."
Laddin omituinen viha tuota hevosta kohtaan ilmeni hänen viimeisten sanojensa kiihkeydessä ja tavassa, millä hän työnsi leukansa esille ja sulki suunsa.
Gale laski nopeasti kätensä toverinsa olalle.
"Laddy, et saa tappaa Diabloa muuten kuin henkesi pelastamiseksi."
"Hyvä! Mutta vannon, että jos vain saan tilaisuuden, uuvutan sen kokonaan."
Hän ei puhunut enää mitään, vaan alkoi lyhentää Solin jalustimien hihnoja. Kun hän sai ne sopimaan, nousi hän selkään ja ratsasti tietä pitkin laaksoon. Hän eteni niin huolettomasti kuin hän olisi ollut matkalla juottamaan hevostaan. Mutta tuo poikittain satulassa oleva pitkä musta pyssy oli pahaaennustava.