"Neiti Majesty, se on totisen totta. Stewart — no, hän on villinä raivosta ajatellessaan, että sellaista saattoi tapahtua. Ymmärrättehän, ettei se olisi tapahtunut, jos en olisi antanut poikien juosta pelikentälle ja jos Stewart ei olisi ratsastanut jälkeemme. Se on minun vikani. Minulla on ollut liiaksi naisväkeä ympärilläni ja vanha pääni ei sitä kestänyt. Gene kirosi minua — hän kirosi tosiaan. Mutta nyt meidän on katsottava asioita suoraan silmiin — ajateltava asemaamme."
"Tarkoitatteko, että takaa-ajettuja lainsuojattomia — rosvoja — on tosiaan paennut jonnekin talooni?" kysyi Madeline.
"Sitä tarkoitan. Minusta näyttää omituiselta, ettette huomannut minkään olevan tolaltaan, vaikka kaikki palvelijanne ovat tiessään."
"Menneet pois? Niin, minä kaipasin kamarineitsyttäni! Ihmettelin, miksi ei ollut sytytetty valoja. Mihin palvelijani ovat menneet?"
"Alas Meksikon puolelle, puolikuolleiksi säikähtyneinä. Kuulkaa nyt! Kun Stewart lähti luotanne noin tunti sitten, seurasi hän minua suoraan sinne, missä minä ja pojat koetimme estää Pat Hawea repimästä karjataloa palasiksi. Tällöin me autoimme Patia, minkä voimme, löytääksemme rosvot. Mutta kun Stewart meni, sai hän aikaan muutoksen. Pat oli törkeä, mutta Stewartin näkeminen sai hänet vain pahemmaksi. Luulen, että Gene on Patille samaa kuin punainen väri sekarotuiselle sonnille. Joka tapauksessa, kun sheriffi sytytti tuleen vanhan mökin, haukkui Stewart häntä ja haukkui kovasti. Pat Hawella oli kuusi toveria mukanaan. Tuli rähinää ja jonkin aikaa näytti kaikki pahalta. Mutta Gene oli kylmä ja hän piti pojat alallaan. Sitten Pat ja hänen seuralaisensa jatkoivat takaa-ajoa. Tuo jo oli vain ilveilyä. Joka tapauksessa olivat asiat selvät. Pat Hawe ei ollut etsimässä rosvoja. Kun Patin miehet lähtivät varastohuoneelle, jossa pidämme patruunia, muonaa, juotavaa ja muuta sellaista, silloin Gene käski pysähtyä. Ja hän määräsi Pat Hawen lähtemään pois karjatalolta. Silloin Hawe ja Stewart puskivat yhteen. Syntyi meteli, niin kuin pitikin ja ilman Nelsiä se olisi kehittynyt tappeluksi. Sen ollessa parhaimmillaan menetti eräs Patin apulainen malttinsa ja tavoitteli revolveriaan. Nels laukaisi aseensa ja sai toisen käsivarren hervottomaksi. Monty syöksyi sitten esiin ja laukaisi. Silloin miehet pelästyivät ja haihtuivat."
Stillwell piti yhä Madelinen kädestä kiinni kuin siten rauhoittaakseen emäntäänsä.
"No, teidän on koottava kaikki vieraat keittiöön. Puijatkaa heitä ja uskotelkaa heille, että tulee olemaan kovin hauskaa keittää päivällistä, kun apulaiset ovat lähteneet pois. Keittiö on talon turvallisin huone. Kun te petkutatte seuraanne pitämällä heidän kanssaan jonkinlaiset yhteiskekkerit, asetan minä cowboyta pitkään käytävään ja myöskin ulkopuolelle siihen kulmaan, missä keittiö yhtyy päärakennukseen. Rosvot luulevat, ettei kukaan tiedä, missä he ovat piilossa. Stewart sanoo, että he ovat siinä päätyhuoneessa, jossa on alfalfaa, ja että he menevät tiehensä yöllä. Tietystikin minun ja poikien vartioidessa olette turvassa mennäksenne nukkumaan. Ja me herätämme vieraanne aikaisin ennen päivänkoittoa. Sanokaa heille, että he laittavat varusteensa kuntoon. Sanokaa, että kun palvelijanne ovat karanneet, saatatte te yhtä hyvin lähteä leirille vuoristoon cowboyden kanssa. Siinä kaikki. Jos meillä on onnea, eivät ystävänne saa milloinkaan tietää, että ovat istuneet miinan päällä."
"Stillwell, uskotteko te siihen vuoristoretkeen?" kysyi Madeline.
"Kyllä."
Sen sijaan että Madeline olisi palannut huoneeseensa hän meni toimiston läpi pitkään käytävään. Se oli melkein yhtä pimeä kuin yö. Hän luulotteli näkevänsä hitaasti hiipivän hahmon ja ryhtyi omasta puolestaan toteuttamaan suunnitelmaa. Hänen askelensa olivat äänettömiä. Löydettyään keittiön oven ja mentyään sisään hän sytytti tulta. Tullessaan taas ulos hän tiesi varmasti erottavansa tumman vartalon, joka nyt kyyristyi liikkumattomana seinää vasten. Tarvittiin hänen koko rohkeutensa, että hän saattoi välinpitämättömästi ja luonnollisesti sytyttää valoa käytävään. Sitten hän jatkoi matkaansa omien huoneittensa läpi ja sieltä patiolle.