Hänen vieraansa ottivat keittiöpuuhat vastaan nauraen ja ilomielin. Madeline kuvitteli, että hänen petoksensa oli täydellinen, kun hän petti Florencenkin. He lähtivät iloisena joukkona keittiöön. Madeline viivytteli ovella ja katsahti tarkasti suureen ladon tapaiseen eteishuoneeseen. Hän ei nähnyt muuta kuin tyhjää ja pimeätä. Äkkiä näkyivät sivulta, ei viidenkään metrin päässä, kalpeat kasvot. Ne vilahtivat heti paikalla näkyvistä. Mutta Madeline ehti tuntea miehen Don Carlosiksi.
Osoittamatta levottomuutta hän sulki oven. Siinä oli raskas salpa, jonka hän työnsi paikoilleen hitaasti ja äänettömästi. Sitten kylmä tyrmistys, joka oli melkein huumata hänet toimettomaksi, purkautui vihaksi. Miten uskalsi meksikolainen hiipiä hänen kotiinsa! Mitä mies tarkoitti? Ajatellessaan asiaa joutui Madeline yhä suuremman vihan ja kiihtymyksen valtaan ja olisi luultavasti paljastanut itsensä, ellei Florence, joka oli ilmeisesti nähnyt hänen salpaavan oven ja luki nyt hänen ajatuksensa, olisi tullut häntä kohti katse tarkkaavaisena ja kysyvänä. Madeline antoi jokaiselle vieraalleen tehtävän suoritettavaksi. Vieden Florencen ruokasäiliöön hän ilmaisi salaisuutensa. Florence vastasi näyttämällä pientä avonaista ikkunaa, jonka läpi kulkeminen oli kankeasti liikkuvien cowboyden koetuskivenä.
Madeline jaksoi olla iloinen ja hän luopui ensimmäisenä arvokkuudestaan kutsumalla Castletonin ruokasäiliöön, jossa hän piti tämän mielenkiintoa vireillä jollakin tekosyyllä ja painoi samalla käsiensä ääriviivat hänen mustan takkinsa selkään. Castleton palasi viattomana keittiöön saadakseen raikuvan tervehdyksen osakseen. Emännän teko antoi alun hulluttelulle ja sitä seurasi ilo ja melu. Jokainen auttoi osaltaan. Ruoka valmistettiin yhteisessä hälinässä ja kaikki nauttivat sydämestään. Madeline nautti itsekin, vaikka tunsi miekan olevan ripustettuna päänsä päälle.
Oli jo myöhä, kun hän nousi pöydästä ja kehoitti vieraitaan menemään huoneisiinsa, pukemaan ylleen ratsastuspukunsa, varustautumaan pitkää ja seikkailurikasta retkeä varten ja sitten nukahtamaan vähän ennen kuin cowboyt herättäisivät heidät aikaisin.
Madeline meni huoneeseensa ja oli ottamassa esiin leirivarusteitaan, kun koputus keskeytti hänet. Hän ajatteli, että Florence oli tullut auttamaan matkatavaroiden laittamisessa. Mutta koputus kuului kuistin ovelta ja toistui.
"Kuka siellä?" kysyi hän.
"Stewart", oli vastaus.
Hän avasi oven. Cowboy seisoi kynnyksellä. Hänen takanaan oli useita cowboyta, jotka näkyivät epäselvästi hämärässä.
"Saanko puhua teille?" kysyi hän.
"Tietysti." Madeline epäröi hetken, pyysi toista sisään ja sulki oven. "Onko kaikki hyvin?"