Florence huomasi Madelinen puiden alla ja tuli juosten. Hän oli kuin nuori tyttö, eloisa, värikäs ja iloinen.
"Castleton on mennyt pyssyineen metsälle jo tunteja sitten", sanoi Florence. "Gene lähti juuri tavoittamaan häntä. Muut herrat nukkuvat vielä. Luulen että he nukkuvat tarpeekseen."
Sitten alkoi Florence muitta mutkitta kysellä Madelinelta leirivarustusten yksityiskohtia, joita Stewart ja Florence itse tuskin saattoivat katsella esittämättä omia ehdotuksiaan.
Ennen kuin kukaan unisista vieraista oli herännyt, oli leiri valmis. Madelinella ja Florencella oli teltta männyn alla, mutta he eivät aikoneet nukkua siinä muuten kuin myrskyisellä ilmalla. He levittivät tervavaatteen maahan, tekivät vuoteensa sille ja pitivät parempana nukkua tähtien valossa. Sen jälkeen he lähtivät tiedustusmatkalle ottaen koirat mukaansa. Kun päivä kului, sai paikka Madelinen yhä enemmän valtoihinsa. Puolenpäivän aikaankin, kun aurinko paahtoi, oli pikemmin miellyttävän lämmin kuin kuuma. Ja ohut ilma alkoi vaikuttaa omituisesti. Hän hengitti sitä syvään, kunnes tunsi itsensä keveäksi, ikään kuin hänen ruumiinsa ei olisi ollut ainetta. Yht'äkkiä hän tuli uniseksi. Raukeus valtasi ja maatessaan männyn alla hän vaipui uneen.
Florence ilmoitti, ettei leirillä ollut tapahtunut mitään merkillistä. Pian veti iloisten huutojen kuoro Madelinen tarkkaavaisuuden puoleensa ja hän kääntyi nähdäkseen Helenin ontuvan Dorothyn mukana sekä rouva Beckin ja Edithin tukevan toisiaan. He olivat kaikki levänneitä, mutta hervottomia, iloitsivat paikasta ja heräsivät nälkäisinä kuin karhut talviunestaan. Madeline saattoi heidät leirin ympäri ja puiden lomitse sammaleisiin, mäntyjen peittämiin soppiin kallionhuippujen alle.
* * * * *
Muutamien päivien ajan oli nukkuminen pääasiana vieraiden leirielämässä. Dorothy Coombs nukkui vuorokauden läpeensä ja sittenkin oli häntä vaikea saada hereille. Helen vaipui uneen miltei syödessään ja puhuessaan. Miehiin vuoristoilma koski ilmeisesti enemmän kuin naisiin. Castleton ei kuitenkaan sortunut samaan uneliaisuuteen, koska hänellä oli mahdollisuus kuljeskella pitkin maita pyssy mukanaan.
Tämä velttous katosi pian ja sitten olivat päivät täynnä toimintaa. Beck, Bobby ja Boyd eivät kuitenkaan ryhtyneet mihinkään ponnistuksia vaativaan. Edith Wayne myöskin piti parempana kävellä metsiköissä tai istua. Helen ja Dorothy tahtoivat tutkia kallionhuiput ja kanjonit ja kun eivät voineet saada muita mukaansa, menivät he oppaana olevan cowboyn kanssa.
Välttämättömyyden pakosta tulivat Madeline ja hänen vieraansa tietysti olemaan paljon cowboyden seurassa. Ja seurue oli kuin yhtä suurta perhettä. Madelinen ystävät eivät ainoastaan mukautuneet tilanteeseen, vaan suorastaan nauttivat siitä.
Eräänä iltapäivänä suuren suuri myrskypilvi syöksyi alas taivaalta ja peitti kallion huiput. Se himmensi laskevan auringon ja verhosi pimeyden vaippaan metsikön. Madeline oli levoton, koska useat hänen seurastaan, niiden mukana Helen ja Dorothy olivat lähteneet ratsastamaan cowboyden kanssa eivätkä olleet palanneet. Florence vakuutti hänelle, että vaikkakaan he eivät ehtisi takaisin ennen myrskyn puhkeamista, ei ollut mitään syytä levottomuuteen. Siitä huolimatta lähetti Madeline hakemaan Stewartia ja pyysi häntä menemään itse tai lähettämään jonkun etsimään vieraita.