"Jättää teidät pulaan?" kysyi Monty kummastuksissaan.
"Niin, jättää meidät pulaan! Lähteä luotamme, kun tarvitsemme teitä — kun jotakin kauhistavaa on tulossa."
Monty päästi lyhyen, kylmän naurahduksen suunnatessaan omituisen katseen tyttöön.
"Minä ja Nels pelkäämme ja aiomme juosta tiehemme. Neiti Dorothy, koska olemme puuhailleet täällä niin paljon, tekee pahaa nähdä sieviä nuoria tyttöjä vedettävän pois tukasta."
Dorothy päästi huudahduksen ja tuli sitten hysteeriseksi. Castleton oli kerrankin täysin hereillä.
"Jumaliste! Te ja toverinne olette hiivatinmoisia pelkureita!"
Montyn tummat kasvot olivat ivalliset.
"Olen nähnyt muutamia mainioita veitikoita, mutta te viette kaikista voiton. Arvostelette minua ja Nelsiä oikein. Kuulkaahan, jollei teitä riepoteta Meksikoon ja sidota kaktuspensaaseen, on teillä taas mainio juttu englantilaisille kumppaneillenne. Pyh! Te kerrotte heille, miten olette nähnyt kahden vanhanajan pyssymiehen juoksevan säikähtyneinä kuin ukkokaniinit pakoon sekarotuisparvea. Ette hitto vieköön teekään sitä."
"Monty, lopeta!" kiljui Stewart tullessaan ylös.
Silloin Monty käveli veltosti pois kiroillen itsekseen.