Madeline vakuutti ystävilleen, ettei heille suunniteltu mitään kepposta, että hän valitti heille koitunutta epämukavuutta ja vaivaa, mutta ettei hän tuntenut todellista levottomuutta.
Pimeys näytti laskeutuvan nopeasti, arosudet aloittivat aaveentapaisen, valittavan ulvontansa, tähdet tulivat näkyviin ja muuttuivat kirkkaammiksi, tuuli kulki huokaillen männynlatvojen läpi. Castleton oli levoton. Hän käveli sinne tänne korkealle kohoavan kalliopenkereen edustalla, missä hänen toverinsa istuivat valittaen, ja pian hän meni penkereen reunalle. Cowboyt olivat alapuolelle laittaneet tulen ja sen valo nousi ylöspäin suurena viuhkanmuotoisena hehkuna. Castletonin pieni hahmo kuvastui mustana tätä valoa vasten. Uteliaana ja levottomana liittyi Madeline häneen ja kurkisteli alas kalliolta. Välimatka oli lyhyt ja silloin tällöin hän saattoi erottaa jonkin sanan, minkä cowboyt lausuivat. He keittivät ja söivät huoletonna. Hän huomasi Stewartin olevan poissa ja huomautti siitä Castletonille. Castleton osoitti vaieten melkein suoraan alas ja siellä Stewart seisoi hämärässä kaksi hirvikoiraa jalkojensa juuressa.
Steele sai leiritulen piirin hiljaiseksi nostamalla kätensä varoittavasti. Cowboyt taivuttivat päänsä alas kuunnellen. Madeline kuunteli myöskin. Hän kuuli yhden koiran vinkuvan ja sitten hän kuuli hevosen kavioiden heikon kopseen. Nels puhui taas ja kääntyi illallisensa puoleen ja muiden miesten tarkkaavaisuus näytti vähenevän. Kavionkopse tuli kovemmaksi, se läheni metsikköön asti ja sitten tulen piiriin. Ratsastaja oli Nels. Hän astui ratsailta ja hänen matalan äänensä kaiku kuului juuri ja juuri Madelinen korviin.
"Gene, täällä on Nels. Jotakin on tekeillä", kuuli Madeline erään cowboyn huutavan hiljaa.
"Lähetä hänet tänne", vastasi Stewart.
Nels astui tulen äärestä pois.
"Kuulehan, Nels. Poikien laita on hyvin, mutta en halua, että he tietävät kaiken, mikä koskee tätä sekasotkua", sanoi Stewart Nelsin tultua hänen luokseen. "Löysitkö tytön?"
Madeline arvasi, että Stewart tarkoitti meksikolaistyttöä Bonitaa.
"En. Mutta minä tapasin…" Madeline ei kuullut nimeä. — "Ja hän oli villinä. Hän oli erään metsänasukkaan mukana. Ja he sanoivat, että Pat Hawe oli päässyt hänen jäljilleen ja aikoi pidättää hänet."
Stewart mutisi jotakin matalalla äänellä. Ilmeisesti hän kirosi.