Ambrose vei kiireesti nuo kolme naista kalliolle. Alhaalla olevat cowboyt satuloivat hevosiaan kaikessa kiireessä. Kaikki hevoset olivat ilmeisesti tuodut piilosta. Nopeasti laskettiin Madeline, Helen ja Christine lassojen avulla alas sekä vietiin puoleksi kantamalla tasaiselle maalle. Kun he olivat turvallisesti alhaalla, tulivat seurueen muut jäsenet näkyviin kalliolla. He olivat mainiolla tuulella näyttäen käsittävän koko asian suuren suureksi pilaksi.
Ambrose pani Christinen hevosen selkään ja ratsasti pois mäntyjen läpi. Frankie Slade teki samalla lailla Helenin kanssa. Stewart vei Madelinen hevosen emäntänsä luo, auttoi häntä nousemaan ratsaille ja lausui, yhden ainoan ankaran sanan: "Odottakaa!" Vain muutama sana puhuttiin. Kiire näytti olevan tärkein asia. Hevoset hoputettiin liikkeelle ja kun ne olivat polulla, kannustettiin niitä ravaamaan. Eräs cowboy toi esiin neljä kuormahevosta, ja seurueen matkatavarat lastattiin nopeasti niiden selkään. Castleton nousi tovereineen ratsaille ja he ratsastivat pois saadakseen kiinni toiset. Tällöin jäi Madeline taakse Stewartin, Nelsin ja Montyn kanssa.
"Ne aikovat poiketa tieltä alangolla, joka on muutamia maileja alempana", sanoi Nels kiristäessään satulavyötään. "Alanko vie suureen kanjoniin. Kun vain ollaan siellä, vastaa joka mies itsestään. Luulen ettei enää tule mitään pahempaa kuin vaikea ratsastus."
Nels hymyili Madelinelle rauhoittavasti, mutta ei puhunut. Monty otti hänen leiripullonsa, täytti sen lähteestä ja ripusti satulannuppiin. Hän pani pari korppua satulapussiin.
"Älkää unohtako juoda ja syödä silloin tällöin ratsastusmatkallanne", sanoi hän. "Ja älkää olko levoton, neiti Majesty. Stewart on kanssanne ja minä sekä Nels kuljemme jälkijoukkona."
Hänen synkät kasvonsa olivat entisenlaiset omituisessa tuimuudessaan. Jäätyään yksin näiden kolmen miehen kanssa, joilta nyt oli poissa kaikki teeskentely, hän huomasi, miten onni oli suosinut häntä ja mikä vaara vielä oli uhkaamassa. Stewart ponnahti kahareisin suurelle mustalleen, kannusti sitä ja vihelsi. Vihellyksestä Majesty hypähti ja seurasi nopeasti Stewartia. Madeline katsahti taakseen ja näki Nelsin jo ratsailla ja Montyn ojentavan hänelle asetta. Sitten männyt varjostivat hänen näköalansa.
Päästyään polulle lähti Stewartin hevonen laukkaamaan. Majesty pysytteli mustan kintereillä. Stewart huudahti varoittaen taaksepäin. Puiden matalat, haarautuvat oksat saattoivat lakaista Madelinen alas satulasta. Nopea ratsastus metsän läpi pitkin mutkaista, esteitä täynnä olevaa polkua vaati hänen koko tarkkaavaisuutensa. Ennen pitkää pyörähti Stewart polulta ja poikkesi kahden matalan kallion välillä olevaan alankoon. Madeline näki jälkiä maanpinnan ruohottomissa paikoissa. Alanko syveni, kapeni ja oli täynnä kaatuneita puunrunkoja ja pensaikkoa.
Vihdoin Stewart ja hänen hevosensa tukkivat tien. Katsoessaan ylös Madeline näki, että he olivat erään kanjonin suussa, joka ammotti alapuolella ja ulottui harmaaseinäisine rinteineen mustaan kuusimetsään asti. Kääntäen katseensa taaksepäin Madeline näki kuormahevosten menevän erään avonaisen paikan yli mailin verran alempana ja luuli näkevänsä hirvikoiratkin. Stewartin tummat silmät tutkivat rinteitä pitkin rosoisia reunapaikkoja. Sitten hän antoi mustan laskeutua kanjoniin.
Tomu, kuumuus ja rutikuiva kurkku saivat Madelinen muistamaan ajan kulun ja hän oli kummastunut huomatessaan, että aurinko kallistui länteen. Stewart ei pysähtynyt kertaakaan, hän ei katsonut taakseen kertaakaan, hän ei puhunut kertaakaan. Hän oli varmasti kuullut hevosen tulevan aivan jäljessään. Madeline muisti Montyn neuvon syömisestä ja juomisesta. Pahin paikka tuli kanjonin pohjalla. Kuolleet seetripuut sekä pensaikko olivat helppoja mennä yli verrattuina niihin mailien mittaisilta näyttäviin aloihin, joita peittivät irtonaiset kivet. Hevoset kompastelivat. Stewart eteni erittäin huolellisesti. Vihdoin, kun kanjoni aukeni tasaiseksi kuusimetsäksi, oli aurinko laskeutumassa.
Stewart hoputti hevosensa kulkua. Kun oli kuljettu noin mailin matka helposti, alkoi maa taas jyrkästi aleta muodostaen rotkoja sekä useita korkeampia paikkoja, joiden välillä oli vettä. Pian yö varjosti syvimmät rotkot. Ilman viileys virkisti Madelinea.