Sitten hän lepäsi silmät suljettuina. Kun Stewart puhui hänelle, avasi hän silmänsä nähdäkseen harmaan sarastuksen. Hän nousi ja astui ulos. Hevoset hirnuivat. Silmänräpäyksessä hän oli satulassa tuntien lihakset jäykiksi ja jäsenet väsyneiksi. Stewart ajoi kiinteässä ravissa kuusimetsään. He tulivat polulle. Hevoset tekivät matkaa tasaisesti, kuuset harvenivat, harmaa pimeys kirkastui.
Kun Madeline ratsasti esiin kuusikosta, oli aurinko noussut ja kunnaat näkyivät aallokkaina hänen alapuolellaan. Ja niiden reunalla, missä laakson harmaus alkoi, hän näki tumman täplän, oman karjatalonsa.
El Cajonin sheriffi
Noin puolenpäivän aikaan ehti Madeline karjatalolle. Hänen vieraansa olivat saapuneet sinne myöhään edellisenä iltana ja halusivat vain nähdä hänet sekä vakuuttautua hänen hyvinvoinnistaan pitääkseen leirimatkan loppuosaa mainiona seikkailuna. He pitivät sitä cowboyden mestarikepposena. Madelinen viipyminen oli ollut vain näppärä temppu loppuvaikutelman tehostamiseksi. Madeline ei oikaissut heidän vaikutelmaansa eikä katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa, että häntä oli saattanut kotiin vain yksi cowboy.
Madelinen vieraat tarvitsivat kaksi päivää tointuakseen kovasta ratsastuksesta. Kolmantena päivänä he alkoivat valmistella lähtöään. Tämä aika oli kaksinkerroin tuskallinen Madelinelle. Hänellä oli oma ruumiillinen levontarpeensa ja lisäksi hänellä oli henkinen taistelunsa, jota tuskin saattoi siirtää kauemmaksi. Hänen sisarensa ja ystävänsä olivat ystävällisen ja vakavan itsepintaisia kehoituksissaan, että hän lähtisi takaisin Itään heidän kanssaan. Hän halusi mennä. Mutta kyseessä ei ollut pelkästään meneminen. Kysymys oli siitä, miten, milloin ja minkä olosuhteiden vallitessa hän palaisi, herätti hänessä kiusallista huolestumista. Ennen kuin hän menisi Itään, halusi hän saada ratkaisun kaikessa, mikä koski hänen tulevaa suhdettaan karjataloon ja Länteen. Hän huomasi ettei Länsi ollut vielä vaatinut häntä omakseen. Vanhat ystävät olivat saaneet vanhat siteet lujittumaan.
Kävi kuitenkin niin, ettei päätöksen tekoa tarvinnut kiirehtiä. Madeline olisi hyväksynyt minkä syyn tahansa voidakseen lykätä ratkaisua, mutta nyt sattui siten, että poissa olevan Alfredin kirje sai hänen lähtönsä pois päiväjärjestyksestä. Veli kirjoitti, että hänen matkansa Kaliforniaan oli ollut hyvin edullinen, että hänellä oli Madelinelle tarjous suurelta karjayhtiöltä ja että hän halusi mennä naimisiin Florencen kanssa pian kotiintulonsa jälkeen ja toisi papin sitä tarkoitusta varten.
Vieraat nostivat kätensä hyvästiksi, kun autonkuljettaja Link Stevens ilmestyi suuren valkoisen autonsa kanssa. Asemalla sanottiin ja kerrattiin jäähyväiset. Dorothy Coombsin viimeiset sanat olivat: "Sano terveiseni Monty Pricelle! Sano hänelle, että olen — olen iloinen siitä, että hän suuteli minua!"
Helenin silmissä oli vakava ja kuitenkin pilkallinen ilme, kun hän sanoi:
"Majesty, tuo Stewart mukanasi! Hän tulee herättämään ihastusta."
Madeline otti huomautuksen vastaan yhtä iloisen huolettomasti kuin muutkin, mutta kun juna oli lähtenyt ja hän oli kotimatkalla, muisti hän Helenin sanat ja katseet sekä tunsi samalla jotakin, joka oli melkein mielipahaan verrattavissa.