"Kuulkaa, toverit, antakaa minulle tilaisuus sanoa sana!" huusi Stewart.
Kun Stewart tuli näkyviin, näytti meksikolaistyttö heräävän tylsyydestään. Hän jännitti siteitään kuin nostaakseen kätensä rukoillen. Puna elähdytti hänen kasvojaan ja hänen suuret silmänsä loistivat:
"Auttakaa minua! Minä niin kipeä. He lyövät minua, sitovat minut, tappavat minut. Auttakaa minua, Gene!"
"Lopeta tai panen kapulan suuhusi", sanoi hevosta pitelevä mies.
"Laita hänelle kuonokoppa, jos hän lörpöttelee vielä!" huusi Hawe.
Madeline tunsi jotakin kireätä ja jännitettyä. Hänen nopea katseensa huomasi Nelsin, Montyn ja Nickin kasvojen olevan miettiväisiä, kylmiä ja tarkkaavaisia. Hän ihmetteli, miksi Stewart ei katsonut Bonitaan päin. Stewart oli nyt synkkäkasvoinen, kylmä ja rauhallinen ja hänessä oli jotakin pahaenteistä.
"Hawe, minä suostun pidätettäväksi pitemmittä hälinöittä", hän sanoi hitaasti, "jos irroitat tytön köysistä."
"Ei", vastasi sheriffi. "Hän pääsi minulta kerran. Hän on kiinni nyt ja pysyy kiinni."
Madeline luuli näkevänsä Stewartin hätkähtävän.
"No hyvä, joudutaan pois täältä", sanoi Stewart. "Te olette saaneet kylliksi häiriöitä aikaan. Ratsastakaa alas aitaukselle minun kanssani. Otan hevoseni ja tulen mukaan."