Sitten hän lakkasi nauramasta ja kiiltävä katse Madelineen päin hän alkoi hävyttömänä, pahanilkisenä ja törkeänä puhua:
"No niin, hyvä neiti. Luulen että tarinanne, jos se sopii yhteen Bonitan ja padre Marcosin kertomuksen kanssa, puhdistaa Gene Stewartin oikeuden silmissä." Tässä hän kävi purevammaksi: "Mutta teidän ei tarvitse odottaa, että Pat Hawe tai oikeus nielisi tuon osan kertomuksestanne — että teitä viivytettiin vasten tahtoanne!"
Madelinella ei ollut aikaa saada selville sheriffin viime sanojen merkitystä. Stewart oli kouristuksen tapaisesti hypähtänyt ylös valkoisena kuin liitu. Kun hän syöksyi Hawen kimppuun, pani Stillwell mahtavan vartalonsa väliin ja kiersi käsivartensa Stewartin ympäri. Tuli lyhyt ottelu. Stewart näytti voittavan vanhan karjanhoitajan.
"Apuun, pojat, apuun", kiljui Stillwell. "Minä en voi pidättää häntä. Kiiruhtakaa tai tulee verenvuodatusta!"
Nick Steele ja useat cowboyt juoksivat Stillwellin avuksi. Päästen vapaaksi sysäisi Stewart ensin toisen sivulle, sitten toisen. He syöksyivät hänen päälleen. Kerran sai Stewart nostetuksi heidät päältään. Mutta he heittäytyivät takaisin — voittivat hänet.
"Gene! Kuulehan, Gene!" huohotti vanha karjanhoitaja. "Sinä olet varmaan riivattu — kun teet tällä tavoin. Rauhoitu! Pysyhän hiljaa — anna meille tilaisuus puhua sinulle. Minähän se olen, vanha Bill, tiedäthän. Hän tahtoo vain, että olisit järjissäsi — että olisit kylmä — odottaisit."
"Anna minun mennä! Anna minun mennä!" huusi Stewart.
Äkkiä vihloi karjaisu Madelinen korvia. Hänen tyrmistynyt katseensa siirtyi Stewartin ympärillä olevasta ryhmästä pois ja hän näki, että Monty Price oli hypännyt kuistilta. Cowboy kyyristyi alas, kädet lanteiden alapuolella, missä hänen suuret revolverinsa riippuivat. Hänen vääntyneiltä huuliltaan lähti huuto, joka oli samalla karjuntaa, mylvimistä ja intiaanien sotahuuto — ja ennen kaikkea kauhea varoitushuuto.
"Takaisin, Bill, takaisin!" mylvi hän. "Työnnä heidät takaisin!"
Yhdellä sysäyksellä työnsi Stillwell Stewartin, Nickin ja muut cowboyt kuistille. Sitten tunki hän Madelinen, Alfredin ja Florencen seinää vasten ja koetti pakottaa heitä kauemmaksi. Hänen liikkeensä olivat nopeat ja lujat. Mutta kun hän ei saanut heitä ovesta ja ikkunoista läpi, asetti hän oman mahtavan vartalonsa naisten ja vaaran väliin. Madeline tarttui hänen käsivarteensa, piti siitä kiinni ja kurkisteli pelästyneenä hänen leveän hartiansa takaa.