"Sinä, Hawe! Sinä Sneed!" huusi Monty samalla villillä äänellä. "Älkää liikuttako sormeakaan eikä edes silmäripsiä!"
Madelinen tarmo terästyi herättäen hänessä kiihottavan, vapisuttavan aavistuksen. Hän käsitti Montyn kauhean huudon. Stillwellin kiireisyys ja vaitiolo olivat myös täynnä uhkaavan onnettomuuden tuntua.
"Nels, kuule!" kiljui Monty, joka koko aikana ei kertaakaan siirtänyt tarkkaavaa katsettaan edes hiuksen vertaa Hawesta ja hänen apulaisestaan. "Nels, aja pois nuo kaksi kaveria, jotka seisoskelevat tuolla."
Nämä miehet, kaksi apulaista, jotka olivat jääneet kuormahevosten kanssa taemmaksi, eivät odottaneet Nelsiä. He kannustivat ratsujaan, pyörähtivät ympäri ja laukkasivat pois.
"Nyt, Nels, päästä tuo tyttö irti", määräsi Monty.
Nels juoksi esiin, tempaisi päitset Sneedin kädestä ja veti Bonitan hevosen kuistin luo. Kun hän leikkasi poikki köyden, joka sitoi tytön, putosi tämä hänen syliinsä.
"Hawe, tule alas!" jatkoi Monty. "Käänny suoraan tänne ja pysy kiltisti!"
Sheriffi heilautti jalkaansa ja liukui maahan.
"Asetu tuohon guerillatoverisi viereen! Noin! Teistä tulee hiton hieno kuva: kehno susi sekä villin muulin ja sekarotuisen sekasikiö."
Monty piti pitkän tauon, jolloin hänen hengityksensä kuului selvästi.