"Danny Mains!" sanoi hän vavisten ja hymyillen. "Jos olette niin iloinen kuin miksi uutisenne ovat tehneet minut voitte suudella minua heti paikalla!"
Häveliäästi mutta tahtoen sydämensä halusta täyttää toisen pyynnön Danny Mains käytti hyväkseen lupausta.
Stillwell rykäisi.
"Bill, paina puuta", sanoi Danny. "Sinä olet mennyt taaksepäin viime kuukausien aikana harmitellessasi pahojen poikien Dannyn ja Genen takia. Sinä tarvitset tukea allesi sill'aikaa kuin minä kerron elämäni tarinaa, Bill."
Hän meni aasin luokse, päästi kuormauksen siteistään ja ottaen sieltä pienen raskaan pussin tuli takaisin kuistille. Hän pudisti varovasti pussin sisällön Stillwellin jalkoihin. Kivenkappale toisensa jälkeen kolahti lattialle. Palaset olivat teräviä ja epätasaisia, niissä oli keltaisia suonia, poikkiviiruja ja juovia. Stillwell otti kappaleen toisensa jälkeen, tuijotti ja änkytti, kaiveli niitä vapisevilla sormillaan.
"Hyvä Jumala, Danny, sinähän olet tullut yhdellä täräyksellä rikkaaksi."
Danny katseli Stillwelliä alentuvasti.
"Jotenkin rikkaaksi", sanoi hän. "No, Bill, paljonko meillä on tässä, sano summassa!"
"Pelkään sanoa. Katsokaahan, neiti Majesty, katsokaahan kultaa! Olen elänyt kullanetsijäin ja kaivosten keskellä kolmekymmentä vuotta enkä ole milloinkaan nähnyt tällaista osumaa."
"Kultakaivos!" huudahti Danny. "Minä tapasin sattumalta Bonitan enkä aikonut antaa hänen ratsastaa yksin pois, kun hän sanoi minulle olevansa pulassa. Me menimme Peloncilloon päin. Bonitalla oli Genen hevonen ja hänen piti kohdata Gene tiellä. Me tulimme vuorille niin kuin pitikin ja näimme melkein nälkää muutamia päiviä, kunnes Gene löysi meidät. Hän oli itsekin joutunut pulaan eikä voinut ottaa paljon mukaansa.