"Luullakseni vain muutamia."
Madeline tiesi, että cowboy valehteli. Hän ei kysynyt enempää eikä katsonut häneen eikä Nelsiin. Miten tukahduttavaa olikaan tämä väkeä täynnä oleva, pahalta haiseva plaza! Aurinko oli punaisena kallistunut kauas länteen, mutta poltti vielä kuumasti. Kärpäsparvi kieppui auton yläpuolella. Kapinalliset katselivat uteliaasti Linkiä, kun tämä rupesi puuhaamaan auton kanssa. Heillä oli suunnattomat sombrerot, jotka oli valmistettu ruskeasta ja mustasta huovasta, oljista tai kankaasta. Joka miehellä oli nahka- tai kangasvyö, johon oli pistetty jonkinlainen ase. Joillakin oli saappaat, joillakin kengät, joillakin mokkasiinit, joillakin sandaalit ja monet olivat paljasjaloin. He olivat kiihtynyttä, lörpöttelevää ja viittilöivää joukkoa. Madeline värisi ajatellessaan, miten saattoi veren vuodattamisen vimma vallata kurjat vallankumoukselliset. Vaikka he ehkä taistelivat vapauden puolesta, ei heidän kasvoillaan näkynyt merkkiä siitä. He olivat kuin saaliin jäljillä olevia susia.
Joukko jakautui kahtia antaakseen upseerin ja jonkun kapinallisen päästä auton luo.
"Madame, asia on niin kuin epäilin", sanoi upseeri nopeasti. "Sanoma, joka määräsi Stewartin vapautettavaksi, ei ehtinyt milloinkaan Salazarin tietoon. Se kaapattiin tiellä. Mutta ilman sitäkin olisimme toteuttaneet Stewartin vaihtamisen, ellei eräs vanginvartija olisi tahtonut häntä ammuttavaksi. Tämä guerilla kaappasi määräyksen. Se on surullista. Niin, hän olisi vapaa mies tällä hetkellä. Minä valitan…"
"Kuka teki sen?" huudahti Madeline kylmänä ja kipeänä. "Kuka on se guerilla?"
"Don Carlos Martinez. Hän on ollut rosvo, vaikutusvaltainen mies Sonorassa. Hän on salainen asiamies vallankumouksen hommissa. Hän on ollut mukana guerillasodassa."
"Don Carlos! Stewart hänen vallassaan!" Madeline vaipui melkein musertuneena. Sitten kaksi kättä tarttui voimakkaina, vavahduttavina hänen hartioihinsa ja Nels kumartui hänen ylitseen.
"Neiti Majesty, me tuhlaamme täällä aikaa", sanoi hän. Madeline pyörähti häneen päin vapisevana, rukoillen. Miten kylmä, kirkas ja sininen olikaan cowboyn silmien leimahdus!
"Se tuntuu mahdottomalta, mutta minä teen sen!" sanoi Link vastaukseksi hänen äänettömään kysymykseensä.
Se jokin, joka oli kylmää, synkkää ja villiä Madelinen cowboyissa, sai hänen kasvonsa vaalenemaan, terästi hänen hermonsa, vetosi hänen syvimpäänsä. Hetken innostus oli Linkistä ja Nelsistä luonnonmukaista, hänestä se oli intohimoa.