Madeline tunsi sisäistä palamista. Hänen tarvitsi ponnistella pysyäkseen rauhallisena.
"Eikö sinun maatilaasi voi saada takaisin?" kysyi hän. "Paljonko olet velkaa?"
"Kymmenentuhatta dollaria selvittäisi asiani ja päästäisi minut uuteen alkuun. Mutta tässä maassa se on koko joukko rahaa enkä minä ole kyennyt saamaan sitä. Stillwell on huonommassa asemassa kuin minä."
Madeline meni Alfredin luo ja pani kätensä hänen olkapäilleen.
"Me emme saa olla velassa."
Veli tuijotti häneen.
"Et kai aio pyytää minua ottamaan rahoja sinulta?"
"Aion."
"No, minä en tee sitä. En tehnyt sitä koskaan silloinkaan kun olin yliopistossa. Ja silloin ei minulla ollut niitä liikaa."
"Kuule, Alfred", jatkoi sisar vakavasti. "Tämä on kokonaan eri asia. Minulla oli vain määrärahani silloin. Sinä et tiedä, että sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin, olen saanut perintöni Grace-tädiltä. Se oli — no, se ei merkitse mitään. Joka tapauksessa, en ole voinut kuluttaa puoliakaan tulojani. Ne ovat minun. Ne eivät ole isän rahaa. Teet minut onnelliseksi jos suostut. Alfred, minä olen niin — niin kummastunut muutoksestasi. Olen onnellinen! — Mitä on kymmenentuhatta dollaria minulle? Joskus kulutan sen verran yhdessä kuukaudessa. Minä syydän rahaa menemään. Jos annat minun auttaa itseäsi, on se yhtä hyvin tehty minua kuin itseäsikin kohtaan. Tee nyt niin, Alfred."