Hän päästi tytön käden ja antoi käsineen takaisin.
"Ymmärrättehän, tämän kaupungin ainoa hotelli ei kernaasti ota vastaan naimisissa olevia naisia."
"Todellakin?" sanoi Madeline koettaen älytä tilanteen.
"Varmasti", jatkoi mies. "Vaikeata hotellille pitää naimisissa olevia naisia. Karkottaa pojat pois. Ymmärrättehän, tämä ei ole Reno."
Sitten hän nauroi poikamaisesti. Silloin huomasi Madeline, että hän oli puolijuovuksissa. Kun tyttö vaistomaisesti perääntyi, ei hän ainoastaan katsonut miestä terävämmin, vaan asettui niin, että valo loisti paremmin tämän kasvoille. Ne olivat kuin punaista pronssia, lohkeat, karkeat ja terävät. Mies nauroi taas kuin hyvillään ja nauru tuskin muutti hänen piirteittensä kovaa ilmettä. Cowboy oli loukannut häntä, mutta mitä miehen mielessä olikaan, ei tarkoituksena ollut kuitenkaan häväistä.
"Olen hyvin kiitollinen, jos neuvotte minut hotelliin", sanoi tyttö.
"Lady, te odotatte täällä", vastasi toinen hitaasti. "Minä menen hakemaan kantajaa."
Tyttö kiitti ja kun mies meni ulos sulkien oven, istuutui hän tuntien helpotusta. Odottaessaan hän huomasi taas kuuntelevansa langoissa valittavaa tuulta. Ulkopuolella seisova hevonen alkoi tömistellä ja hirnahti. Sitten kuuli Madeline nopeata kopinaa, ensin matalana ja sitten äänekkäämpänä, kunnes tunsi sen hevosten laukkaamiseksi. Hän meni ikkunan luo toivoen että hänen veljensä oli tullut. Mutta kopina kasvoi meluksi, varjoja lensi ohitse — laihoja hevosia, liehuvia harjoja ja häntiä, ratsastajilla sombrerot päässä, kaikki omituisen villejä hänen silmissään. Muistaen junailijan sanat hän oli hieman levoton. Tomupilvet varjostivat himmeät valot ikkunoista. Sitten tuli hämäryydestä näkyviin kaksi olentoa, toinen suurikokoinen ja toinen hoikka. Cowboy palasi kantajan kanssa.
Raskaita askelia kuului ja sitten ovi äkkiä avautui kirskuen. Cowboy astui sisään vetäen mukanaan olentoa, jonka ulkoasu oli sekaisin — pappia, jonka viitta oli ilmeisesti joutunut epäkuntoon kiinniottajan tempauksesta. Oli selvää että padre oli kauhistunut.
Madeline Hammond tuijotti pikku miestä, joka oli kalpea ja kauhuissaan, ja vastalause värisi hänen huulillaan. Mutta sitä ei lausuttu, sillä puolijuopunut cowboy näytti nyt kylmältä, julmasti hymyilevältä paholaiselta ja ojentaen pitkän käsivartensa hän tarttui tyttöön lennättäen hänet takaisin penkille.