Vihreitä rinteitä oli molemmin puolin tietä. Padotun alangon pohja loisti kirkkaana hitaasti lisääntyvine vesialoineen, missä tuhannet villit muuttolinnut lentelivät, loiskivat ja kirkuivat. Asuntoja — mukavia ja tilavia taloja, joita kehnoinkaan cowboy ei uskaltanut sanoa hökkeleiksi — oli rivissä pitkällä maapenkereellä. Ja alhaalla laakson reunalla meksikolaisten asumusten sikermä sekä pieni kirkko todistivat saman uudistavan käden kosketuksen.
Kaikki, mikä oli jätetty vanhasta espanjalaisesta talosta, oli jykevä rakennus, ja tästäkin oli vähän poistettu uusia ikkunoita ja ovia varten. Kaikki uudenaikaiset mukavuudet oli hankittu ja koko sisäpuoli maalattu sekä varustettu matoilla ja huonekaluilla.
Madeline Hammond ajatteli, että vaikkakin muutos, jonka hän oli saanut aikaan vanhassa espanjalaisessa talossa sekä ihmisissä, olikin ollut suuri, oli se tyhjänpäiväinen verrattuna siihen, mikä oli tapahtunut hänessä itsessään. Hän oli löytänyt päämäärän elämässä. Hän oli toimelias, työskenteli käsillään yhtä hyvin kuin ajatuksillaankin, ja kuitenkin hänellä näytti olevan enemmän aikaa lukea, ajatella, tutkia, laiskotella ja uneksia kuin koskaan ennen. Hän näki nyt veljensä vaikeuksista päässeenä, tiellä kaikkeen siihen menestykseen ja varallisuuteen, jolle Alfred antoi arvoa. Madeline oli ollut tarkka karjanhoidon tutkija sekä Stillwellin hyvä oppilas. Hänen johtamanaan, joskus Alfredin ja Florencen seuraamana Madeline oli ratsastanut laitumet lävitse ja tutkinut elämää sekä työtä. Hän oli leiriytynyt avoimelle laitumelle, nukkunut vilkkuvien tähtien alla, ratsastanut neljäkymmentä mailia päivässä päin tomua ja tuulta.
Tämä harjaantuminen Lännen tapoihin oli vaatinut suurta ponnistusta ja melkoista tuskaa. Hänellä oli hyvä terveys ja runsaasti uhkuva elinvoima. Hän oli niin toimelias, että hänen täytyi totuttautua alistumaan päivällislepoon, mikä oli maan tapa ja välttämättömän tarpeellinen kuumina kesäkuukausina. Joskus hän katsoi peiliin ja nauroi pelkästä ilosta nähdessään sen solakan, ruskeakasvoisen ja loistavasilmäisen olennon, joka kuvastui siinä. Se ei ollut niin paljon iloa, jota hän tunsi kauneudestaan, kuin pelkkää elämäniloa.
Joskus hän ajatteli vanhempiaan, sisartaan, ystäviään, miten he olivat itsepintaisesti kieltäytyneet uskomasta, että hän voisi tai tahtoisi pysyä Lännessä. He pyysivät häntä tulemaan kotiin. Ja kun hän kirjoitti, mikä tapahtui velvollisuudentuntoisesti usein, oli viimeinen asia auringon alla, jonka hän luultavasti mainitsisi, se miten hän oli muuttunut. Hän kirjoitti, että palaisi tietysti joskus vierailemaan vanhaan kotiinsa ja tällaiset kirjeet toivat vastauksia, jotka huvittivat Madelinea ja joskus synkistyttivät häntä. Hän aikoi mennä takaisin Itään joksikin aikaa ja sen jälkeen kerran tai pari joka vuosi. Ja vihdoin Madeline päätteli, että todistuksen siitä, miten hän katkaisi pysyvät siteet, tulisivat sukulaiset ja ystävät näkemään paremmin vierailemalla täällä hänen luonaan ennen kuin hän menisi takaisin Itään. Tämä mielessä hän kutsui Heleniä luokseen vierailulle kesän aikana sekä käski sisarta tuomaan niin monta ystävää kuin häntä miellytti.
Ei ollut todellakaan helppo pitää silmällä karjatalon monia liiketointen yksityiskohtia sekä pitää laskua niistä. Madeline huomasi, että se kurssi liikeharjoittelussa, johon hänen isänsä oli vaatinut häntä ottamaan osaa, oli hänelle nyt korvaamaton. Se auttoi häntä tekemään yhdenmukaiseksi ja järjestämään karjanhoidon käytännölliset yksityiskohdat sitä mukaa kuin yksinkertainen Stillwell ne esitti. Hän jakoi suuren karjakannan eri laumoiksi, ja kun jokin lauma oli irrallaan avoimella laitumella, piti hän sitä tarkasti vartioituna. Osa ajasta pidettiin jokainen lauma suljetulla laitumella ruokittuna ja juotettuna sekä suuren cowboyjoukon huolellisesti hoitamana. Hänellä oli palveluksessaan kolme cowboytähystäjää, joiden ainoana velvollisuutena oli ratsastaa laitumilla etsimässä eksynyttä, sairasta tai raajarikkoista karjaa sekä emottomia vasikoita ja tuoda ne hoidettaviksi ja ruokittaviksi. Oli kaksi cowboyta, joiden tehtävänä oli opettaa venäläistä hirvikoiraparvea ja ajaa niiden avulla takaa susia ja kuguaareja, jotka raatelivat laumoja. Paremmat ja kesymmät lypsylehmät erotettiin laidunkarjasta ja pidettiin syöttömaalla maitohuoneen vieressä. Vasikat vieroitettiin emälehmistä sopivaan aikaan kumpienkin hyödyksi. Vanhasta polttamis- ja luokittelumenetelmästä oli luovuttu ja sijaan oli sovitettu toinen, jonka avulla karja, cowboyt ja hevoset säästyivät raakuudesta ja vääryydestä.
Madeline järjesti laajan vihannes viljelyksen ja istutti hedelmätarhoja. Ilmasto oli parempi kuin Kaliforniassa, ja veden ollessa runsas rehoittivat ja kukkivat puut, kasvit ja puutarhat. Madeline käveli halki maa-alueiden, jotka kerran olivat paljaita, nyt vihreitä, loistavia ja tuoksuvia. Siellä oli kanatarhoja, sikaloita ja vesiperäisiä olinpaikkoja hanhille ja ankoille. Täällä karjatalon maanviljelysosastossa Madeline löysi työtä pienelle meksikolaissiirtokunnalle. Heidän elämänsä oli ollut kovaa ja köyhää niin kuin kuiva laakso, jossa he olivat asuneet. Mutta niin kuin laakso oli muuttunut rikkaan vesivirran kosketuksesta, siten oli heidän elämänsä muuttunut avun, myötätunnon ja työn avulla.
Madeline katsoi laajalti tämän maan yli. Saattoi olla kuvittelua, mutta aurinko näytti olevan kirkkaampi, taivas sinisempi, tuuli lempeämpi. Varmaa oli, ettei ruohon ja puutarhan tumma vihreys ollut kuvittelua, ei kukkien valkoinen ja puna, ei niiden tuoksu eikä järven kimallus ja äsken puhjenneiden lehtien lepatus. Siinä missä oli ollut yksitoikkoista harmaata, oli nyt eloisia ja vaihtelevia värejä. Ennen oli hiljaisuus vallinnut sekä päivällä että yöllä, nyt oli aurinkoisten tuntien aikana musiikkia. Pystyyn karkaavien oriiden hirnunta kuului ruohoisilta harjanteilta. Lukemattomia lintuja oli tullut ja jäänyt tänne. Leivosen, mustarastaan ja punarintasatakielen laulu, joka oli Madelinelle tuttu lapsuudesta, sekoittui erämaan kotkan läpitunkevaan huutoon ja turturikyyhkysen alakuloiseen valitukseen.
Eräänä huhtikuun aamuna istui Madeline toimistossaan taistellen erään pulmallisen kysymyksen kanssa. Hänellä oli joka päivä ratkaistavanaan pulmia. Useimmat niistä koskivat kahdenkymmenenseitsemän käsittämättömän cowboyn valvontaa. Tämä erikoinen pulma koski Ambrose Millsiä, joka oli karannut Madelinen ranskalaisen kamarineitsyen Christinen kanssa.
Stillwell katseli Madelinea hymyillen.