"Varmasti. Sitten on Don vielä täällä. Toivon, ettemme olisi kiirehtineet niin kovasti tuloamme. Noin, tuo ei kuulosta rohkaisevalta."
Käytävästä kuului kannusten kilinää, saappaiden astuntaa ja miesten kovia ääniä. Madeline huomasi Alfredin nopean äänensävyn. "Me lähdemme sitten takaisin kotiin", sanoi veli. Vastaus oli: "Ei!" Madeline tunsi Stewartin äänen, ja hän suoristui nopeasti. "En halua tavata heitä täällä", jatkoi Alfred. "Ulkona tai sisällä, heidän on oltava mukana!" vastasi Stewart terävästi.
"Kuulehan Al", kaikui Stillwellin ääni. "Nyt kun olemme tulleet tänne tyttöjen kanssa, sinä annat Stewartin toimia."
Sitten asteli joukko miehiä sikin sokin kuistille. Stewart oli johdossa synkkäotsaisena ja uhkaavana. Nels pysytteli aivan hänen likellään ja Madelinen nopea katse näki, että Nelsissä oli tapahtunut jokin muutos. Irvistelevä, loistavasilmäinen Don Carlos tuli toimien ulos laihan ja teräväpiirteisen miehen sivulla, jolla oli hopeinen kilpi. Tämä oli epäilemättä Pat Hawe. Taustalla Stillwellin ja Alfredin takana oli Nick Steele.
"Neiti Hammond, olen pahoillani että tulitte", sanoi Stewart muitta mutkitta. "Me olemme täällä aika liemessä. Olen vaatinut, että te ja Flo olisitte lähellä meitä. Minä selitän asian myöhemmin. Ellette voi tukkia korvianne, älkää välittäkö raa'asta puheesta." Hän kääntyi takanaan olevien miesten puoleen: "Nick, ota Booly, mene takaisin Montyn ja poikien luo. Tuokaa ulos nuo tavarat! Kaikki tyynni. Kiiruhda nyt!"
Stillwell ja Alfred erosivat joukosta asettuakseen Madelinen ja Florencen eteen. Pat Hawe nojasi ovenpieltä vasten ja vilkaisi röyhkeästi Madelineen ja sitten Florenceen. Don Carlos tunkeutui eteenpäin. Miehellä oli tiukat samettihousut, niissä syvä laskos ulkosaumassa, joka oli koristettu hopeanapeilla. Hänen vyötäisillään oli kangasvyö sekä nahkavyö ripsutettuine pistoolikoteloineen, josta pisti esiin helmikoristeinen ase. Hänen tummilla kasvoillaan oli pinnan alla lankoja muistuttavia tummia viivoja. Hänen pienet silmänsä olivat ulkonevat ja kimaltelevat. Madelinesta hänen kasvonsa näyttivät rohkealta, somalta naamiolta, jonka läpi silmät ilmaisivat miehen huonon luonteen.
Hän kumarsi syvään ja huolellisesti. Hänen hymynsä paljasti loistavat hampaat ja tehosti hänen silmiensä loistoa. Hän levitti kätensä hitaasti ja anteeksipyytäen.
"Señoritas, pyydän tuhannesti anteeksi", sanoi hän. "Don Carlosin ystävällinen vieraanvaraisuus on mennyt hänen talonsa mukana."
Stewart astui eteenpäin ja huusi työntäen Don Carlosin sivulle:
"Väistykää syrjään siitä!"