"Sinä voit lyödä vetoa, että minä vielä näytän sinulle", huudahti hän käheästi. "Sinä olet vain kurja lehmänpistäjä. Sinulla ei ollut milloinkaan dollariakaan tai mitään säädyllistä työtä ennen kuin jouduit tekemisiin tuon Hammondin naisen kanssa…"
Stewartin käsi heilahti ja läjähti Hawen kasvoihin. Sheriffin pää nytkähti taaksepäin, hänen sombreronsa putosi maahan. Kun hän kumartui tavoittamaan sitä, hänen kätensä vapisi, hänen koko ruumiinsa vapisi.
Monty Price hypähti eteenpäin ja kyyristyi. Stewart näytti jäykältä:
"Sano neiti Hammond, jos on syytä käyttää hänen nimeään."
"Minä sanoin, että olit kurja, juovuksissa oleva lehmänpistäjä, niin kelvoton, hitto vieköön, kuin kuka tahansa kurjimus."
Hänen puheensa näytti olevan osoitettu Stewartille, vaikka hän katsoi Monty Priceen. "Tiedän, että sinä nutistit sen vaqueron viime syksynä. Ja kun saan selvän asiastani, otan minä sinut kiinni."
"Se on kaikki aivan paikallaan, Hawe. Sinä voit sanoa minua miksi haluat ja voit ottaa kiinni minut milloin mielit", vastasi Stewart. "Mutta sinä tulet joutumaan huonoihin väleihin kanssani. Sinä olet nyt huonoissa väleissä Montyn ja Nelsin kanssa. Pian joudut kommelluksiin kaikkien cowboyden kanssa ja karjanomistajien kanssa myöskin. Jollet saa järkeä päähäsi… No, kuulehan nyt. Sinä tiesit mitä näissä laatikoissa oli. Sinä tiedät, että Don Carlos kuljettaa salaa aseita ja ammuksia rajan poikki. Sinä tiedät, että hän on yhtä poikaa kapinallisten kanssa. Sinä olet pitänyt kaihtimia silmilläsi, ja se on ollut sinun etusi mukaista. Salli minun antaa pieni neuvo: lähde tiehesi nyt ja mitä vähemmän näemme sievää naamaasi, sitä enemmän pidämme sinusta!"
Kiroten ja kalpeana kasvoiltaan kiipesi Hawe hevosen selkään. Hänen toverinsa seurasivat perässä. Näytti siltä, että sheriffi taisteli muunkin kanssa kuin pelon ja vihan. Hänellä oli vastustamaton halu singota lisää parjauksia ja uhkauksia Stewartia vastaan, mutta hän oli sanaton. Hän kannusti hevostaan, ja kun se korskui ja hyppi, kääntyi hän satulassaan heristäen nyrkkiään. Hänen toverinsa kulkivat edellä ja he katosivat portista.
Kun Madeline ja Florence myöhemmin päivällä lähtivät Alfredin ja Stillwellin seuraamina Don Carlosin karjatalolta, ei se tapahtunut ollenkaan liian aikaisin Madelinelle. Meksikolaisen kodin sisäpuoli oli vielä epämiellyttävämpi ja kolkompi kuin ulkopuoli. Eteissalit olivat pimeitä, huoneet suuren suuria, tyhjiä ja homeisia. Niissä oli hiljaisuuden, yksinäisyyden ja salaperäisyyden leima.
Alfredin karjatalo, johon seurue pysähtyi pitämään yötä, oli kuvankauniilla paikalla, pieni ja miellyttävä, leirintapainen ja Madelinesta aivan suloinen.