Päivän pitkät ratsastusmatkat ja mieltä kiihottavat tapaukset olivat väsyttäneet häntä. Hän lepäsi sillä aikaa kun Florence ja miehet hankkivat illallista. Aterian aikana lausui Stillwell tyytyväisyytensä siitä, että oli päästy eroon vaqueroista. Ja tavallisessa optimismissaan hän uskoi, että oli nähnyt viimeisen kerran heidät. Alfredkin katseli suotuisalta kannalta päivän tapauksia. Kuitenkaan ei Madelinelta jäänyt huomaamatta, että Florence näytti rauhalliselta ja ajattelevaiselta. Madeline ihmetteli hieman, miksi. Hän muisti, että Stewart oli halunnut tulla heidän mukaansa tai määrätä muutamia cowboyta saattamaan heitä, mutta Alfred oli naurahtanut ajatukselle eikä tahtonut tietää mitään semmoisesta.
Illallisen jälkeen Alfred otti puheeksi, mitä hän halusi tehdä kotinsa parantamiseksi ennen kuin hän ja Florence menisivät naimisiin.
Sitten he vetäytyivät kaikki pois aikaisin. Madelinen syvää uinailua häiritsi tömistys seinään.
"Nouskaa ylös! Heittäkää vähän vaatteita päällenne ja tulkaa ulos!"
Ääni oli Alfredin.
"Mikä on hätänä?" kysyi Florence soluessaan pois vuoteelta.
"Onko jokin hullusti?" lisäsi Madeline nousten istumaan.
Huone oli pikimusta, mutta heikko kajastus näytti joskus osoittavan ikkunan paikan.
"Oh, eipä juuri mikään", vastasi Alfred. "Don Carlosin karjatalo vain nousee savuna ilmaan."
"Tulta!" huudahti Florence terävästi. "Joutukaa ulos. Majesty, nyt sinun ei tarvitse repiä alas tuota adoberöykkiötä, niin kuin uhkasit. En luule että yksikään seinä pysyy pystyssä."