"En mistään hinnasta maailmassa olisi tahtonut, että olisitte onnistunut tappamaan tuon kauniin elukan!" hän huudahti.
"Emme missään tapauksessa saa nyt enää paistia siitä, se nyt on aivan varmaa", huomautti Dale kuivasti. "Ja ehkä emme milloinkaan mistään hirvestä, jos Roy vain saa ampua."
He jatkoivat matkaansa poiketen oikealle ja kulkien pitkin solan reunaa. Lopulta laskeutuivat he solan pohjalle, jossa pieni puro kiemurteli pajupensaiden suojassa. He seurasivat sitä noin peninkulman, kunnes se yhtyi muutamaan suurempaan virtaan. Siitä näytti alkavan eräs ruohon peittämä epäselvästi näkyvä tie.
"Tässä me nyt eroamme", sanoi Dale. "Saavutte luultavasti ennen minua perille leiriini, mutta minäkin tulen varmasti sinne jolloinkin pimeän aikaan."
"Kuulehan, Milt, unhotin kokonaan tuon sinun kirotun kesyn puumasi ja muunkin eläinkokoelmasi. Luuletko niiden voivan olla peloittamatta tyttöjä, erittäinkin vanhan Tomin?"
"Ette näe Tomia ennen minun tuloani sinne", vastasi Dale.
"Eikö se sitten olekaan missään aitauksessa tahi nuorassa?"
"Ei. Se saa juoksennella vapaana siellä."
"Hyvä sitten. Hyvästi nyt ja koeta kiiruhtaa."
Dale nyökäytti päätään tytöille ja kääntäen hevosensa ajoi hän kuormahevoset edellään metsää kasvavan rinteen ja joen väliseen aukkoon.