"Luullakseni nimittävät meksikolaiset puistojaan siten. Tässä vuoristossa on paljon tuollaisia paikkoja, enkä milloinkaan haluakaan nähdä kauniimpia seutuja, ennenkuin tulen taivaaseen. Kas niin, Ranger, vanha veikko, nyt ne kyllä pitävät."
Hän taputteli hevosta hellästi ja mentyään omansa luo hän hypähti ja keikautti pitkän ruumiinsa satulaan.
"Kahlaamo ei ole syvä. Tulkaa vain jäljessä!" hän huudahti ja kannusti kimoaan.
Joki oli tässä kohden leveä, mutta ei syvä, vaikka näytti sellaiselta.
"Nyt, tytöt, alkaa toinen oppitunti!" sanoi Roy iloisesti. "Ratsastakaa peräkkäin, pysytelkää kintereilläni, tehkää kuten minäkin ja pysähtykää silloin kun haluatte levähtää tahi jotakin menee hullusti."
Sanottuaan sen ratsasti hän tiheikköön. Bo seurasi häntä ja sitten Helen. Pajut tarttuivat häneen niin kovasti, että hänen oli mahdotonta katsella Royta, ja seuraus oli sellainen, että muudan puunoksa löi häntä kovasti takaraivoon. Se koski kipeästi, säikähdytti ja suututti häntä. Roy ratsasti tuollaista hölkkää, joka jouduttaa matkaa niin hyvin, ja suuntasi kulkunsa vastamäkeen aukeaan mäntymetsään. Siellä voivat he ratsastaa useita peninkulmia aivan suoraan tasaista ja aukeata kangasta pitkin. Helen piti tänään metsästä. Se oli ruskea ja viheriä kullanvärisine läikkineen siellä, mihin auringonsäteet pääsivät tunkeutumaan. Hän näki nyt ensimmäiset linnutkin. Suuri sinertävä metso pyrähti lentoon juuri hevosen edestä ja pieni kirjavanharmaa viiriäinen liiteli omituisesti etemmäksi. Usein kohdisti Roy heidän huomionsa hirviin, jotka kiisivät jonkun aukeaman poikki, mutta monesti sattui niin, ettei Helen ennättänyt niitä ollenkaan huomatakaan.
Helen totesi, että tämä ratsastus korvasi tuon eilisen hirveän matkan. Tähän asti oli hän vain ollut tietoinen kipeistä paikoista ja pakottavista luista. Nyt hän voi kestää nuo tuskat hyvin. Hän rakasti kaunista villiä luontoa, jonka mahtavuus yhä vain eneni sitä mukaa kuin matka kului. Aurinko paistoi lämpimästi, ilma oli raitis ja tuoksuva, taivas oli aivan kirkkaansininen ja niin läpinäkyvä, että hän kuvitteli voivansa nähdä sen pohjaan asti.
Äkkiä pysähdytti Roy hevosensa niin tiukasti, että kimo nousi pystyyn.
"Katsokaa!" huudahti hän kovasti.
Bo karjaisi.