"Päästäkää irti!" huusi Roy.
Helen irroitti suitset käsistään juuri kun suuri vyöry aikoi tempaista Rangerin mukaansa. Se korskahti hurjasti ja nousten takajaloilleen pääsi se lujalle maalle mahtavalla hypyllä. Helen hautautui polviaan myöten, mutta vapautettuaan itsensä ryömi hän turvalliseen paikkaan ja lepäsi, ennenkuin läksi jatkamaan kiipeämistä.
"Tuo on paha paikka", sanoi Roy, kun Helen lopulta yhtyi häneen ja
Bohun rinteen laella.
Roy näytti nyt olevan ymmällä, mihinpäin heidän oli lähdettävä. Hän ratsasti muutamalle korkeammalle paikalle ja katseli sieltä kaikille suunnille. Helenistä näytti toinen suunta yhtä villiltä ja luoksepääsemättömältä kuin toinenkin. Länteen painuva aurinko muutti seudut keltaisiksi, viheriöiksi ja mustiksi. Roy ratsasti lyhyen matkan toiseen suuntaan ja kääntyi sitten toisaallepäin.
Äkkiä hän pysähtyi.
"Olen varmasti pyörtänyt ympäri", sanoi hän.
"Ette suinkaan ole eksynyt?" huudahti Bo.
"Olen varmasti ollut jo eksyksissä pari tuntia", vastasi Roy iloisesti. "En ole milloinkaan ratsastanut suoraan tänne. Minulla on kyllä suunta selvillä, mutta minut voidaan hirttää nyt, jos tiedän, mihin päin meidän on mentävä."
Helen katsoi häneen hämmästyneenä.
"Eksyksissä!" hän huudahti.