Mutta Helen ei tyytynyt ainoastaan siihen, sillä Dalen kysymykset epäilyttivät ja huolestuttivat häntä.
"Oletteko te sitten kokenut kaikkea tuollaista?" kysyi hän taipumattomasti.
"Kaikkea muuta, mutta en tuota viimeistä. Rakkautta ei ole sattunut tielleni milloinkaan. Ja kuinka se olisi voinut ollakaan mahdollista, sillä elänhän yksinäni? Menen harvoin kyliin, joissa on tyttöjä. Kukaan tyttö ei sitäpaitsi milloinkaan rakastuisikaan minuun. Minulla ei ole hänelle mitään tarjottavaa. Ymmärrän kuitenkin rakkauttakin hieman vertaamalla sitä muihin voimakkaihin kokemuksiini."
Helen katseli metsästäjää ihmetellen tämän vaatimattomuutta. Dalen surullinen ja läpitunkeva katse oli kohdistunut tuleen kuin lukeakseen sen valkoisesta sydämestä tuon hänelle tuntemattoman salaisuuden. Hänhän oli sanonut, ettei ainoakaan tyttö milloinkaan rakastuisi häneen. Helen kuvitteli, että Dalen tiedot tyttöjen luonteesta olivat melkoisesti pienemmät kuin hänen tietonsa metsistä.
"Puhuakseni itsestäni", sanoi Helen tahtoen jatkaa keskustelua, "sanoitte äsken, etten ole selvillä luonteestani, ja väititte, etten voi hillitä tunteitani. Mutta luullakseni kumminkin voin."
"Tarkoitin vain elämän suuria tapauksia", sanoi Dale kärsivällisesti.
"Millaisia tapauksia?"
"Sanoin ne teille jo. Tiedustelemalla sellaista, mitä ei teille milloinkaan ole tapahtunut, sain selville, mitä teille joskus tulee tapahtumaan."
"Luuletteko minun saavan kokea kaikkea tuollaista?" kysyi Helen epäillen. "Ei milloinkaan!"
"Nell sisko, varmasti saat, ainakin mitä tuohon viimeksimainittuun — hurjaan rakkauteen — tulee", sanoi Bo vallattomasti, mutta kuitenkin varmasti.