"Rakas täti, haaveilet nyt joutavia", sanoi Dale vakavasti. "En halua vaimoa, sillä olen muutenkin onnellinen metsissäni."
"Aiotko sitten elää kuin intiaani koko ikäsi, Milt Dale?" kysyi vanhus tiukasti.
"Toivoakseni."
"Sinun pitäisi hävetä. Mutta joku tyttö saa kyllä mielesi muuttumaan, poikaseni, ja ehkä tuo Helen Rayner juuri onkin tuo valittu. Toivon ja rukoilen sitä."
"Täti, jos nyt otaksummekin, että hän voi muuttaa minut, ei hän kumminkaan voi muuttaa vanhaa Alia. Tiedät hänen vihaavan minua."
"En ole siitä ollenkaan varma, Milt. Puhuttelin Alia tässä eräänä päivänä. Hän kyseli sinua ja sanoi sinua villiksi, mutta myönsi kumminkin, että sinunlaisesi miehet ovat hyvin tarpeelliset tällaisissa uudisasutuksissa. Jumala ainoastaan tietää, miten paljon hyvää olet tehnyt tälle kylälle. Milt, vanha Al ei hyväksy sinun villiä elämääsi, mutta hänellä ei ollut mitään kaunaa sinua kohtaan, ennenkuin kesy puumasi tappoi niin paljon hänen lampaitaan."
"Täti, en usko Tomin milloinkaan tappaneen Alin lampaita", selitti Dale varmasti.
"Al kumminkin luulee niin ja monet muutkin", vastasi rouva Cass pudistaen ajattelevasti harmaata päätään. "Et ole milloinkaan vannonut, ettei se ole sitä tehnyt. Ja nuo molemmat paimenethan vannoivat nähneensä sen."
"He näkivät vain jonkun puuman. Ja he olivat niin peloissaan, että juoksivat pakoon."
"Kukapa sitten ei juoksisi? Tuo suuri peto säikähdyttää jokaisen. Älä Herran nimessä kuljeta sitä enää milloinkaan tänne. En unhota ikinä sitä hetkeä, jolloin sen teit. Kaikki Pinessä olevat ihmiset, sekä aikuiset että lapset, vieläpä hevosetkin säikähtivät silloin ja juoksivat pakoon."