"Älkää olko huolissanne, täti. Pidän noista pojista. He tapaavat minut usein metsässä ja pyytävät minua auttamaan heitä jonkun hevosen hakemisessa tahi riistan tappamisessa."
"He ovat nyt Beasleyn palveluksessa."
"Niinkö?" huudahti Dale säpsähtäen. "Mitä he tekevät?"
"Beasley on rikastunut niin, että hän rakennuttaa aitauksen eikä hänellä ole kuulemma tarpeeksi miehiä."
"Beasleykö rikastunut?" toisti Dale miettiväisesti. "Hänellä on siis enemmän hevosia, lampaita ja karjaa kuin milloinkaan ennen."
"Herra siunatkoon, Milt! Beasleyllä ei ole aavistustakaan paljonko hän omistaa. Niin, hän on nyt näiden seutujen mahtavin mies sitten kuin vanha Al on alkanut heikontua. Beasleyn onnistuminen ei totisesti ole parantanut Alin terveyttä. Heillä on kuulemma ollut katkeria riitoja viime aikoina. Al ei ole enää sama kuin ennen."
Dale toisti jäähyväisensä vanhalle ystävälleen ja poistui miettiväisenä ja vakavana. Beasleytä ei ollut ainoastaan vaikea pettää, vaan häntä oli myös vaarallinen vastustaa. Ei ollut ollenkaan epäilemistäkään, ettei hän toimisi häikäilemättömästi saavuttaakseen valta-aseman Pinessä. Kulkiessaan tiellä alkoi Dale tavata tuttuja, jotka lausuivat hänet niin tervetulleeksi ja osoittivat sellaista mielenkiintoa hänen hommiinsa, että hänen mietiskelynsä keskeytyi joksikin ajaksi. Hän vei kalkkunan eräälle toiselle vanhalle ystävälle, ja poistuttuaan hänen talostaan poikkesi hän kylän kauppaan. Se sijaitsi suuressa hienosti salvetussa rakennuksessa, joka oli karkeasti vuorattu. Sen edustalla oli tilava lankuista rakennettu kuisti ja tien vieressä aita hevosten kiinnittämistä varten.
"Minut saadaan hirttää, ellei tuo ole Milt Dale!" huudahti muudan.
"Päivää, Milt, sinä vanha pukinnahka! Olenpa oikein mielissäni saadessani puhutella sinua!" tervehti toinen.
"Halloo, Dale! Olet kuin lääke kipeille silmille!" huudahti kolmas.