"Ihmettelenpä, paniko hän silmäsi noin säteilemään ja poskesi polttamaan. Nell, olet nyt hyvin kaunis."
"Ovatko poskeni punaiset?" kysyi Helen naurahtaen. "Niin näyttävät olevan, mutta ei sinun silti tarvitse olla mustasukkainen. Las Vegasia ei voida syyttää punastumisestani."
"Mustasukkainenko? Tuon villisilmäisen, lempeä-äänisen ja kaksinaamaisen paimenenko vuoksi? Ei ollenkaan, Nell Rayner. Mitä hän kertoi minusta?"
"Hän sanoi paljonkin", sanoi Helen ajattelevasti. "Kerron sinulle aivan heti. Ensin haluan kumminkin kysyä sinulta, onko Carmichael milloinkaan kertonut sinulle, miten paljon hän on minua auttanut?"
"Ei! Kun tapaan hänet, ja sellaista on sattunut hyvin harvoin viime aikoina, me — niin, me riitelemme. Nell, onko hän auttanut sinua?"
Nell hymyili huvitettuna. Hän aikoi olla vilpitön, mutta hän tahtoi täyttää paimenelle antamansa lupauksen. Hänhän oli miettiessään huomannut olevansa kiitollisuudenvelassa Carmichaelille.
"Bo, olet ollut niin hurjistunut ratsastamaan puolivilleillä mustangeilla, kurttailemaan paimenien kanssa, lukemaan, ompelemaan ja säilyttämään salaisuuksia, ettei sinulla ole ollut aikaa kiinnittää huomiotasi sisaresi huoliin."
"Nell!" huudahti Bo hämmästyneenä ja tuskallisesti. Hän riensi Helenin luo tarttuen tämän käsiin. "Mitä sanoitkaan?"
"Totta se kumminkin on", vastasi Helen lumottuna ja heltyen, Kun tämä suloinen sisar vain kerran heräsi, oli häntä mahdoton vastustaa. Helen kuvitteli voivansa säilyttää äänensä moittivana ja vakavana.
"Niin, totta se kyllä on", sanoi Bo tulisesti, "mutta mitä minun tyhmyyksilläni on tekemisiä tuon kanssa, mitä viimeksi sanoit? Nell, aiotko salata minulta asioita?"