Bon oli pysyttävä vuoteessaan pari päivää. Hän kärsi melkoisia tuskia ja hourailikin kuumeessaan. Tämä hourailu huvitti Heleniä yhtä paljon kuin hän oli varma, että siinä lausutut sanat olisivat nostaneet Carmichaelin seitsemänteen taivaaseen.
Kolmantena päivänä oli Bo kumminkin jo parempi, ja kieltäydyttyään enää makaamasta laahautui hän arkihuoneeseen, jossa hän kulutti aikansa katselemalla ikkunasta aitauksiin päin ja tekemällä Helenille kysymyksiä kuin sattumalta. Mutta Helen näki hänen lävitseen ja riemuitsi. Hän toivoi nyt vain, että Carmichael muuttuisi nopeasti hieman kylmemmäksi Bota kohtaan. Tuo nuori neiti oli juuri sellaisen kohtelun tarpeessa ja parempaa tilaisuutta sellaiseen ei milloinkaan koittaisi. Helen oli melkein taipuvainen neuvomaan paimenta.
Carmichael ei tullut kumminkaan sinä eikä seuraavanakaan päivänä vieraisille, vaikka Helen tapasikin hänet pari kertaa kierroksillaan. Hän oli yhtä ahkera kuin ennenkin ja tervehti Heleniä kuin ei mitään kummempaa olisi tapahtunut.
Roy pistäytyi heidän luonaan pari kertaa, kerran iltapäivällä ja sitten taasen illalla. Opittuaan tuntemaan hänet paremmin pitivät tytöt hänestä yhä enemmän. Tällä viimeisellä käynnillään sai hän Bon aivan sanattomaksi kertomalla eräästä tytöstä, jonka Carmichael aikoi viedä mukanaan tanssiaisiin. Bon kasvoista näkyi, ettei hänen turhamaisuutensa uskonut sellaista, vaan hänen järkensä, joka myönsi nuorten miesten voivan käyttäytyä niinkin. Roy oli nähtävästi yhtä viisas kuin ystävällinenkin. Hän huomautti kuivasti kuin sattumalta, ettei lumi milloinkaan sulanut vuorilta maaliskuun kuluessa, mutta katse, joka seurasi tuota huomautusta, punastutti Helenin posket.
Sittenkuin Roy oli mennyt, sanoi Bo Helenille: "Hitto vieköön tuon miehen! Hän näkee suoraan lävitseni."
"Kultaseni, sinä oletkin hyvin läpinäkyvä nykyään", mumisi Helen.
"Älä ollenkaan puhu, sillä saithan tuota sinäkin osasi", vastasi Bo.
"Hän näyttää tietävän, miksi niin kiihkeästi odotat lumen sulamista."
"Suurenmoista! Luullakseni ei laitani ole kumminkaan vielä niin huonosti. Tietysti haluan, että lumi sulaisi, kevät tulisi ja kukat —"
"Voi sentään!" kiusoitteli Bo. "Nell Rayner, huomaatko silmissäni jotakin viheriätä? Kevät tulee! Runoilijat sanovat, että keväällä muuttuu nuoren miehen kiintymys johonkin tyttöön pian rakkaudeksi. Mutta runoilijat tarkoittavat varmaankin nuoria naisia."
Helen katseli ikkunasta valkoisia tähtiä.