Kun Helen kuuli Royn sanat, lamautui hän hetkeksi kokonaan, mutta sitten alkoivat hänen sydämensä ja valtimonsa sykkiä nopeasti.
"Voiko John päästä Dalen luo, kun lunta on vielä niin paksulti?" kysyi hän änkyttäen.
"Kyllä varmasti. Hän vie mukanaan pari hevosta lumirajalle. Sitten, ellei hän muuten voi päästä etemmäksi, kulkee hän lumikengillä solien kautta. Sanoin hänelle kumminkin Dalen lähtevän ratsastamalla. Lumi on sulanut jo melkein kokonaan muualta, paitsi huippujen pohjoisilta rinteiltä."
"Milloin voimme siis odottaa Dalea?"
"Luultavasi noin kolmen tahi neljän päivän kuluttua. Kunpa hän olisi täällä nyt jo! Neiti Helen, meillä on vastassa huolestuttavat ajat."
"Tiedän sen, mutta olen valmis. Kertoiko Carmichael Beasleyn käynnistä luonani?"
"Ei, mutta kertokaa te", vastasi Roy.
Helen alkoi lyhyesti jutella hänelle tuon vierailun kuluessa sattuneista seikoista, mutta ennenkuin hän ennätti lopettaakaan, oli hän varma, että Roy kiroili itsekseen.
"Hän pyysi siis teitä vaimokseen! Jerusalem! En olisi sitä milloinkaan voinut uskoa. Voi tuota roistomaista meksikolaista, minkä teki! Neiti Helen, kun kohtasin Beasleyn eilen illalla, oli hän jostakin raivoissaan, ja nyt ymmärrän syyn. Valitsin hyvin sopimattoman ajan."
"Mihin? Mitä teitte, Roy?"