Ja mormoni vastasi yhtä nopeasti: "Royta on ammuttu, mutta ei hän silti kuole. Hän lähetti hakemaan sinua. Vaikeat ajat ovat tulossa. Beasley aikoo karkoittaa Helen Raynerin ja anastaa hänen maatilansa."
Dalen koko ruumis vapisi. Hänen menneisyytensä ja tuon epämääräisesti kutsuvan tulevaisuuden välillä tuntui olevan toinenkin tuskallinen ja järkyttävä yhteys. Hänen tunteensa olivat olleet mietteihin syventyviä unelmia ja ikävöimistä. Mutta nämä hänen ystävänsä mainitsemat asiat kuuluivat todelliseen elämään.
"Silloin on vanha Al varmaankin kuollut?"
"Jo kauan aikaa sitten, muistaakseni noin helmikuun puolivälissä. Helen peri talon ja tavarat. Hän on suoriutunut kaikesta niin hyvin, että monet ihmiset säälivä häntä, kun hän nyt menettää kaiken."
"Hän ei menetä mitään", selitti Dale. Kuinka oudolta hänen äänensä tuntuikaan omistakin korvista! Se oli käheä ja epätodellinen kuin harjoituksen puutteesta.
"Meillä on kaikilla omat luulomme siitä asiasta. Luullakseni hän menettää sen. Isäni sanoo niin ja Carmichaelkin on samaa mieltä."
"Kuka hän on?"
"Muistat varmaankin tuon paimenen, joka tuli tänne Royn ja
Auchinclossin kanssa hakemaan tyttöjä viime syksynä?"
"Muistan kyllä. He sanoivat häntä Las — Las Vegasiksi. Pidin hänen näöstään."
"Opittuasi tuntemaan hänet pidät hänestä vielä enemmän. Hän on hoitanut maatilaa neiti Helenin puolesta koko talven. Mutta nyt alkavat asiat kehittyä lopullisesti. Beasleystä ja tuosta Riggsistä on tullut oikein hyvät ystävät. Muistat kai hänet?"