"Valheiksiko! Luuletko Roy Beemannin haluavan valehdella?"
"Mutta, John, ette ymmärrä luultavasti ollenkaan tilannetta. Nell
Raynerkö ikävöisi ja tarvitsisi minua? Mahdotonta!"
"Kuulehan nyt, rakastunut toverini, mikään ei voi olla niin totta!" huudahti John lämpimästi. "Rakkaus muodostaa elämän tutkimattoman helvetin, mutta tämä on sinulle vain iloksi. Voit uskoa Roy Beemanin puheihin naisista yhtä hyvin kuin luotat hänen taitoonsa etsiä kadonneita hevosia. Roy on ollut jo naimisissa kolmen tytön kanssa eikä hän luullakseni siihen vielä lopeta. Hän on vasta kahdeksankolmattavuotias ja hänellä on kaksi suurta tilaa. Kun hän sanoo nähneensä Nell Raynerin sydämen tämän sinua ikävöivissä silmissä, voit uskaltaa elämäsi, että se on totta. Hän ilmoitti sen juuri sen vuoksi, että kiiruhtaisit taistelemaan tytön puolesta."
"Lähden mukaasi" kuiskasi Dale värisevin äänin istuutuessaan nuotion vieressä olevalle pölkylle. Hän tuijotti hajamielisesti ruohokossa oleviin kissankelloihin tunteitten myrskyjen myllertäessä hänen rinnassaan. Ne olivat kovia, hänen tahtonsa aiheuttamia puuskia. Näiden muutamien jatkuvan taistelun hetkien kuluessa vapautui Dalen mieli kokonaan tuosta synkkyydestä, joka oli kiusannut häntä talven kuluessa kuin painajainen ja kun hän nousi seisoalleen jälleen, tuntui maalla olevan pakottava ja sähköistävä vaikutus hänen jalkoihinsa. Jokin synkkä, katkera, surullinen ja kuolettava,tunne, joka oli ollut hänelle aina vieras, haihtui ikuisiksi ajoiksi. Tämä suurenmoinen hetki oli koittanut odottamatta hänelle. Hän ei uskonut Roy Beemanin vihjauksia Helenistä, mutta hän oli saavuttanut kuin taikavoimasta vanhan mielenrauhansa.
Ratsastaen Dalen voimakkaimmilla hevosilla saapuivat nuo pari miestä solan lumirajalle puolenpäivän korvissa samana päivänä. Heillä oli vain kevyet kuormat mukanaan, kirves ja aseet. Tom, tuo kesy puuma, juoksi heidän jäljessään.
Hanki, jonka aurinko oli nyt jo puoleksi sulattanut, ei kannattanut oikein hevosia, vaikka se kestikin miesten kulkea. He kävelivät taluttaen ratsujaan. Kulku ei ollut vaikeaa, ennenkuin lunta alkoi olla paksummalti, jolloin eteneminen muuttui hitaaksi. John ei ollut teltassaan voinut seurata tien suuntaa, minkä vuoksi Dale ei seurannutkaan hänen jälkiään. Puissa olevat vanhat merkit auttoivat Dalea pysymään melko hyvin tiellä, ja lopulta saapuivat he solan korkeimmalle kohdalle, jossa lumikerros oli paksuin. Täällä eivät hevoset voineet kulkea muutoin kuin askel askeleelta eteenpäin. Kun ne lopulta upposivat kylkiään myöten, oli niitä vedettävä, hoputettava ja autettava asettamalla paksuja kuusenoksia niiden kavioiden alle. He saivat työskennellä kovasti kolme tuntia päästäkseen tuon paksun, muutamia satoja metriä pitkän lumikerroksen poikki. Puuman oli hyvin helppo seurata, vaikka olikin ilmeistä, ettei se pitänyt sellaisesta kulusta.
Kun he olivat jättäneet sen taakseen, lisäsivät hevoset vauhtiaan saapuen pian jyrkälle rinteelle, jossa niiden oli jarrutettava jaloillaan kaikin voimin ollakseen liukumatta ja kaatumatta. Rinteestä suoriuduttiin kumminkin hyvin nopeasti, ja sen juurelta alkoi sitten tiheä metsä, jossa paikoitellen oli paksulti lunta ja murtoja, joita oli vaikea kiertää. Miehet tekivät siellä oikean Herkuleksen työn päästen kumminkin vihdoin eräälle niitylle, josta lumi oli jo sulanut. Maanpinta oli kuitenkin siellä muutamin paikoin niin pehmeä ja liejuinen, että se oli vaikeammasti kuljettavaa kuin lumi, minkä vuoksi heidän oli oikaistava sen pään poikki vastakkaiselle puolelle ja sitten jatkettava matkaansa metsässä. Kun he saapuivat paljaalle ja kovalle maalle juuri ennen pimeää sinä iltana, tapahtui se juuri kreivin aikaan, sillä sekä hevoset että miehet olivat melkein kuolemaisillaan väsymyksestä.
He leiriytyivät aukeaan metsään. Ilta pimeni ja miehet paneutuivat pitkäkseen havuvuoteilleen jalat tuleen päin. Tom makasi läheisyydessä ja hevoset seisoivat pää painuksissa siinä, missä satulat oli irroitettu. Mutta kun miehet heräsivät aamulla, huomasivat he hevosten syövän pitkää kuihtunutta heinää. John pudisti päätään katsoessaan niitä.
"Sanoit meidän ennättävän Pineen vielä tänä iltana. Kuinka pitkälti sinne on tätä valitsemaasi tietä?"
"Noin viisikymmentä peninkulmaa", vastasi Dale.