"Olimme", vastasi John venytellen. "Mutta tänään, kun kuukautemme loppui, saimme palkkamme ja erosimme. Beasley varmaankin pahastui."
"Miksi lopetitte?"
John ei vastannut, ja hänen veljiensäkin kasvoissa oli tuollainen tyyni ja hillitty ilme, joka ilmaisi heidän pakosta olevan vaiti.
"Kuunnelkaahan nyt, mitä olen tullut teille kertomaan, ja sitten voitte puhua", jatkoi Dale. Sitten hän ilmaisi nopeasti Beasleyn suunnitelman ryöstää Al Auchinclossin sisarentytär ja anastaa kuolevan miehen omaisuus.
Kun Dale lopetti melko hengästyneenä, eivät mormonit näyttäneet ollenkaan hämmästyneiltä eivätkä vihaisilta. Vanhin, John, tarttui muutamaan keppiin ja kohenteli hitaasti tulisia kekäleitä niin että valkoiset säkeneet lentelivät.
"No, Milt, miksi kerroit meille tämän?" kysyi hän varovaisesti.
"Olette ainoat ystäväni", vastasi Dale. "Minusta ei tuntunut ollenkaan turvalliselta puhua tästä asiasta tuolla kylässä, ja senvuoksi juolahditte te, pojat, heti mieleeni. En aio sallia Snake Ansonin viedä tuota tyttöä. Mutta minä tarvitsen apua ja senvuoksi tulin luoksenne."
"Beasleyn mahti kasvaa Pinessä ja sen ympäristössä, ja vanha Al heikontuu heikontumistaan. Beasley anastaa omaisuuden kaikista tytöistä huolimatta", sanoi John.
"Asiat eivät aina mene luulojen mukaan. Mutta siitä ei nyt olekaan kysymys. Tuo tyttöä vastaan suunniteltu kepponen minua suututtaa. Hänen luullaan saapuvan Magdalenaan kuudentenatoista päivänä ja lähtevän sieltä postivaunuissa Snowdropiin. Mitä minun nyt on tehtävä? Jos hän matkustaa postivaunuissa, aion olla silloin mukana, siitä saatte olla aivan varmat. Mutta hän ei saa lähteä niissä ollenkaan. Pojat, aion jollakin tavoin suojella häntä. Tahdotteko auttaa minua? Olen totisesti ollut joskus pahassa pulassa teidänkin vuoksenne. Tämä on kumminkin erilaista. Oletteko todellakin ystäviäni? Tiedätte nyt, millainen Beasley on, ja teillä on kaikilla jotakin kostettavaa Snake Ansonin miehille. Teillä on nopeat hevoset, silmät jälkien seuraamiseksi ja te osaatte ampua. Olette juuri sellaisia miehiä, jollaisia haluan tovereikseni joutuessani otteluun jonkun roistojoukon kanssa. Haluatteko liittyä minuun vai annatteko minun mennä yksinäni?"
Silloin John Beeman puristi Dalen kättä voimakkaasti vaiti ollen ja kalpein kasvoin, ja vuorotellen tekivät muutkin veljet samoin. Heidän silmänsä kiilsivät tuimasti ja heidän ohuitten huuliensa ympärille ilmestyi omituinen katkera ilme.