"Tarkoitatte kai, että hän on kirottu! Muistakaa sanani, että hän saattaa meidät vielä turmioon. Tim ennusti oikein."
"Turmioonko?" sanoi Anson kiroten partaansa.
Monien käsien työskennellessä joutui kaikki pian valmiiksi. Muutamissa hetkissä saatiin nuotio kirkkaasti palamaan, vesi kiehui, padat höyrysivät ja paistetun riistan haju sekautui kylmään ilmaan. Tyttönen oli lopultakin laskeutunut satulasta maahan, johon hän istuutui Riggsin viedessä hevosen pois. Hän istui siinä allapäin nähtävästi aivan unhotettuna.
Wilson oli tarttunut kirveeseen ja heilutteli sitä nyt reippaasti kuusikossa. Puita kaatui monta nopeasti peräkkäin pehmeästi humahtaen. Sitten ilmaisivat kirveen pitkät liukuvat lyönnit, miten hän katkoi niiden oksia. Hän ilmestyi äkkiä hämärästä vetäen puoleksi karsittuja kuusia perässään. Hän teki monta tuollaista matkaa ja viimeisellä oli hän melkein kaatua suuren oksataakan alle. Ne hän levitti erään suuren haavan etäälle ulottuvan oksan alle. Sitten hän asetti nuo puoleksi karsitut kuuset vinosti tuota oksaa vasten molemmin puolin, muodostaen sitten nopeasti kotamuotoisen majan, jonka toiseen päähän hän jätti kapean aukon oveksi. Otettuaan sitten muutamasta kääröstä huopapeitteen levitti hän sen majan lattialle, kosketti tyttöä olkapäähän ja kuiskasi:
"Kun olette valmis, livahtakaa tuonne. Älkääkä valvoko pelosta, sillä aion paneutua nukkumaan juuri tähän edustalle."
Samalla hän näytti kädellään, miten hän aikoi asettua juuri tuon kapean oviaukon viereen.
"Voi, kiitoksia! Ehkä te sittenkin olette texasilainen", kuiskasi Bo takaisin.
"Ehkäpä", vastasi Wilson synkästi.
XXI.
Tyttö kieltäytyi syömästä Riggsin tuomaa ruokaa, mutta hän söi ja joi hieman Wilsonin tarjoamaa. Sitten hän katsoi kuusiseen majaansa.