Olivatko Snake Ansonin miehet ennen olleet puheliaita ja toverillisia keskenään, emme tiedä, mutta nyt ei sellaisesta näkynyt juuri jälkeäkään. Jokainen mies näytti miettivän jonkun pahan enteen toteutumista, josta hän ei itse eivätkä toveritkaan olleet vielä selvillä. Kaikki tupakoivat. Sitten alkoivat Moze ja Shady pelata korttia nuotion valossa, mutta peli ei näyttänyt heitä huvittavan, koska he vain harvoin puhuivat. Riggs haki makuuhuopansa ensimmäiseksi esiin, ja oli hyvin merkityksellistä, että hän paneutui nukkumaan muutamien metrien päähän Bo Raynerin majasta. Nuori Burtkin heittäytyi muristen pitkäkseen ja pian seurasivat peluritkin hänen esimerkkiään.
Snake Anson ja Jim Wilson jäivät vaiti ollen miettimään sammuvan nuotion viereen.
Yö oli pimeä ja vain muutamia tähtiä oli näkyvissä. Puuskainen tuuli humisi kolkosti kuusikossa ja pimeästä metsästä kuului silloin tällöin joku kavion kapsahdus. Ei suden, ei arosuden eikä muunkaan pedon ulvonta suonut todellisuutta salomaan viileydelle.
Huopapeitteihinsä kääriytyneet miehet alkoivat vuorotellen hengittää syvään ja hitaasti raskaassa unessaan.
"Jim, tuo Riggs on mielestäni rikkonut kaikki suunnitelmamme", sanoi
Snake Anson hiljaa.
"Niin minustakin", vastasi Wilson.
"Pelkään hänen sitäpaitsi tehneen oleskelumme näillä Valkoisilla vuorilla aivan mahdottomaksi."
"En halua sentään syyttää häntä niin paljosta. Mitä tarkoitat, Snake?"
"En todellakaan oikein ymmärrä", vastasi Anson synkästi. "Tiedän vain, että olot alkavat näyttää yhä pahemmilta. Viime syksy ja talvi olivat sellaisia emmekä vieläkään ole voineet hankkia tarpeeksi varusteita pitkälle metsissäoloajalle… Jim, kuinka mahtavaksi luulet tuon Beasleyn asemaa tuolla kylissä?"
"En hetikään niin mahtavaksi kuin hän kehuu."