Texasilainen käveli edestakaisin nuotion luona pää kumarassa ja kädet selän takana. Ellei hänen vyöltään olisi riippunut revolveria, olisi hän muistuttanut velttoa maanviljelijää. Hän oli avopäin ja takitta, ruskeat liivit olivat auki ja housujen lahkeet oli työnnetty pitkiin saapasvarsiin.
He eivät kumpikaan, ei tyttö eikä hän, muuttaneet asentoaan pitkään aikaan. Vihdoin kumminkin katseltuaan metsään ja kuunneltuaan sanoi Wilson tytölle palaavansa pian, ja poistui kuusien suojaan.
Heti hänen lähdettyään — todellisuudessa niin pian, että se merkitsi suunnitelmaa eikä sattumaa — tuli Riggs juosten aukion vastakkaiselta puolelta. Hän riensi suoraan tytön luo, joka hyppäsi seisoalleen.
"Piilotin pari hevosta", huohotti hän käheästi ja kiihkeästi. "Otan nyt pari satulaa sillä aikaa kuin sinä hankit jotakin evääksi. Koetamme päästä pakoon."
"Ei!" huusi Bo peräytyen.
"Mutta emme ole turvassa täällä", sanoi Riggs vilkaisten ympärilleen. "Vien sinut kotiisi. Vannon sen. Sanon sinulle vieläkin, ettemme ole turvassa täällä, koska nuo miehet vihaavat minua. Kiiruhda nyt!"
Hän sieppasi pari satulaa, yhden kumpaankin käteensä. Hetki oli punastuttanut hänen kasvonsa, kirkastanut hänen silmänsä ja voimistanut hänen liikkeensä.
"Olen paremmassa turvassa täällä näiden lainsuojattomien luona", vastasi Bo.
"Et siis halua tulla!" Hänen kasvonsa alkoivat vaaleta ja vääntyä, ja hän pudotti satulat käsistään.
"Harve Riggs, mieluummin rupean noiden roistojen leluksi ja palvelijattareksi kuin suostun viettämään tuntiakaan kahden kesken kanssasi", tiuskaisi Bo hänelle sammumattomassa vihassaan.