"Tuki suusi, hullu!" keskeytti Anson. "Tulkaa kanssani hakemaan noita hevosia."
Heidän poistuttuaan tarttui Burt pyssyynsä ja painui metsään. Sitten ilmestyi tyttökin näkyviin. Hänen tukkansa riippui hartioilla ja kasvot olivat hyvin kalpeat tummine varjoineen. Hän pyysi vettä pestäkseen kasvonsa, jolloin Wilson viittasi puroon. Kun Bo käveli hitaasti sitä kohti, otti Wilson laukustaan kamman ja puhtaan pyyheliinan ja vei ne hänelle.
Palattuaan nuotiolle näytti Bo aivan erilaiselta kammattuine tukkineen ja punaisine poskineen.
"Neiti, oletteko nälissänne?" kysyi Wilson.
"Olen."
Wilson tarjosi hänelle palasen leipää, lihaa ja kastiketta ja kupillisen kahvia.
Bo piti nähtävästi lihasta, mutta söi vastenmielisesti muun.
"Missä muut ovat?" kysyi hän.
"Hevosia hakemassa."
Ehkä Bo huomasi, ettei Wilson halunnut jutella, koska hänen pikainen Wilsoniin luoma silmäyksensä ilmaisi hänen ajattelevan, että joko Wilsonin ääni tahi käytös oli muuttunut. Pian hän poistuikin haavan juurelle pois auringonvalosta istuutuen mättäälle, johon kantautui silloin tällöin nuotion savua. Siinä hän sitten pysyi liikkumatonna, ollen hyvin onnettoman näköinen päättäväisistä huulistaan ja uhmaavista silmistään huolimatta.