Anson ei sanonut joukkonsa texasilaiselle jäsenelle enää mitään.
Burt ratsasti satulatta leiriin ajaen puolia hevosista edellään. Riggs seurasi hetken kuluttua tuoden vielä muutamia. Kadoksissa oli vielä kumminkin kolme, niiden joukossa Ansonin lemmikki. Hän ei olisi halunnut liikahtaa paikoiltaan tuotta hevosetta. Aamiaista syötäessä kiroili hän laiskoja miehiään ja aterian jälkeen kehoitti hän heitä lähtemään uudestaan. Riggs meni vastahakoisesti, mutta Burt kieltäytyi kokonaan.
"En. Etsin kaikki nuo kukkulat, jotka minun oli määräkin", sanoi hän.
"Ja tästä alkaen pidän vain huolta omasta hevosestani."
Johtaja hyväksyi tämän vastalauseen. Ehkä hänen oikeudentuntonsa suuntasi hänen toimintaansa vielä kerran, koska hän käski Mozea ja Shadya suorittamaan osansa.
"Jim, olet joukkomme paras etsijä. Ehkä sinä menet", sanoi Anson. "Olit aina ennen ensimmäinen lähtemään."
"Ajat ovat nyt muuttuneet, Snake", kuului kylmäverinen vastaus.
"Etkö aio lähteä?" kysyi johtaja kärsimättömästi.
"En totisesti!"
Wilson ei ollut sen näköinen eikä hän ilmaissut millään tavalla, ettei hän halunnut jättää tyttöä leiriin kenenkään Ansonin miehen kanssa erikoisesti eikä heidän kaikkienkaan kanssa, mutta asia oli kumminkin yhtä selvä kuin jos hän olisi sen sanonut. Hidasjärkinen Moze katsoi Wilsoniin ilkeästi.
"Johtaja, eikö olekin kummallista, miten tuollainen kaunis tyttö —?" aloitti Shady Jones ivallisesti.