Anson säpsähti ja näytti hämmästyvän äärettömästi, vallan naurettavasti. Ja nuo toiset miehet tuijottivat, ollen yhtä ymmällä kuin heidän johtajansakin.
"Mikä kumma häntä nyt vaivaa?" kysyi Anson epäilevästi. "Hänen tukkansahan on aivan hajallaan. Mutta hän ei näytä tekevän tuota iloissaankaan."
Wilson naputti otsaansa merkityksellisesti kädellään. "Säikähdin häntä oikein tänä aamuna", kuiskasi hän.
"Miten niin?" huudahti Anson uskomatta korviaan.
"Ellei hän ole hullu, en eläessäni ole nähnyt ketään hullua naista", sanoi Shady Jones. Hänen tavastaan pudistaa päätään olisi voitu luulla, että hän alituisesti oli ollut tekemisissä naisten kanssa.
Moze oli niin säikähtynyt, ettei hän saanut sanaakaan suustaan.
"Näin sen tulevan", selitti Wilson melko kiihkeästi. "Pelkäsin kumminkin ilmaista sitä. Kiusasitte minua hänellä. Nyt sentään toivon, että olisin puhunut."
Anson nyökäytti vakavasti päätään. Hän ei uskonut oikein näkemäänsä, mutta todistukset tuntuivat kumoamattomilta. Hän lähestyi tyttöä askel askeleelta, ikäänkuin tämä olisi ollut joku vaarallinen ja selittämätön kapine. Wilson seurasi häntä ja toisia näytti vastustamattomasti haluttavan lähteä mukaan.
"Kuulehan, tyttöseni!" huudahti Anson käheästi.
Tyttö suoristi ylpeästi hennon vartalonsa. Levällään olevien hiusten välistä loistivat hänen silmänsä luonnottomasti Ansonia vastaan, mutta hän ei suvainnut vastata sanaakaan.