"Jos se oli puuma, karkoitti tämä sen tiehensä", sanoi Anson.
"Varmasti, mutta se ei ollut puuma", vastasi Wilson. "Odottakaa, niin näette."
He odottivat kaikki kuunnellen kukin omalta suunnaltaan, seuraten silmillään kaikkea ja peläten jo omaa varjoaankin. Kerran vielä tuulen humina, puron ivallinen syvä kohina, nauru ja lorina vallitsivat notkon hiljaisuutta.
"Anson, lähdetään pois tästä aaveellisesta paikasta", kuiskasi Moze.
Ehdotus kiinnitti Ansonin huomiota ja hän punnitsi sitä pudistaen hitaasti päätään.
"Meillä on ainoastaan kolme hevosta eikä tällä minun hevosellani voida ratsastaa noiden karjuntain jälkeen", sanoi hän. "Meillä on sitäpaitsi tavaroitakin. Ja miten hitossa voisimmekaan päästä täältä tällaisessa pimeydessä?"
"Jos vain lähdemme, ei se tee mitään. Minä kävelen edellä ja opastan", sanoi Moze innokkaasti. "Minulla on terävät silmät. Te saatte ratsastaa ja kuljettaa samalla osan tavaroista. Päästyämme täältä palaamme sitten päivällä noutamaan loppuja."
"Anson, minustakin tuntuu se viisaimmalta", selitti Shady Jones.
"Jim, mitä sinä tästä ajattelet?" kysyi Anson. "Lähdemmekö matkoihimme tästä synkästä paikasta?"
"Mielestäni se on mainio suunnitelma", myönsi Wilson.