Viidennen päivän iltapäivällä heräsi Helen äkkiä unestaan. Aurinko oli jo melkein laskeutunut. Hän kuuli ääniä — rouva Cassin kimeän ja lörpöttelevän, joka kuulosti nyt hyvin kiihtyneeltä, syvän, joka värisytti Heleniä päästä jalkoihin asti, ja sitten tytön naurun, katkonaisen mutta onnellisen. Kuului askelia ja kavioiden kapsetta. Dale oli tuonut Bon takaisin. Helen tiesi sen. Hän tunsi olevansa hyvin heikko ja hänen oli ponnistettava pysyäkseen pystyssä. Korvat alkoivat jyskyttää ja suloinen, täydellinen ilo täytti äkkiä hänen mielensä. Hän kiitti Jumalaa, että hänen rukouksensa oli kuultu. Tuntien sitten äkkiä hurjaa ruumiillista riemua hän syöksyi ulos.
Hän ennätti juuri ajoissa näkemään, miten Roy Beeman tuli talosta kuin häntä ei milloinkaan olisi ammuttu ja miten Roy huutaen tervehti erästä harmaapukuista ja -kasvoista miestä, Dalea.
"Päivää, Roy! Olen iloinen nähdessäni sinut jälleen pystyssä", sanoi Dale. Kuinka tuo tyyni ääni vahvistikaan Heleniä! Hän huomasi Bon, joka näytti aivan entisenlaiselta, ehkä sentään hieman kalpeammalta ja ränsistyneemmältä. Sitten Bo näki hänet ja riensi hänen syliinsä.
"Nell, olen tullut terveenä takaisin! En ole milloinkaan elämässäni ollut näin onnellinen… Entä sitten kaikki suurenmoiset seikkailuni! Nell, sinä vanha äitiseni, olen saanut nyt niistä tarpeekseni elämäni ajaksi!"
Bo oli aivan hulluna ilosta nauraen ja huutaen vuorotellen. Mutta Helen ei voinut ilmaista tunteitaan. Hänen silmiänsä hämärsi niin, että hän pitäessään Bota sylissään tuskin voi nähdä heidän puoleensa kääntynyttä Dalea, joka kumminkin löysi hänen ojennetun vapisevan kätensä.
"Nell, olette luullakseni kärsinyt enemmän kuin me." Dalen ääni kuulosti vakavalta ja Nell tunsi hänen tutkistelevan katseensa kasvoillaan. "Rouva Cass sanoi teidän olevan täällä ja minä tiedän miksi."
Roy vei heidät kaikki sisälle huoneihin.
"Milt, joku naapurin poika pitää kyllä huolta hevosesta", sanoi hän, kun Dale kääntyi tomuiseen ja väsyneeseen Rangeriin päin. "Mihin jätit puuman?"
"Lähetin sen kotiin", vastasi Dale.
"Jumalalle kiitos, Milt, miten tämä tuntuukaan hauskalta!" lörpötteli rouva Cass. "Olemme olleet täällä hyvin huolissamme, ja neiti Helen on ollut melkein kuolla odottaessaan sinua."